Sherwoodin metsässä

Yleensä en tee ns. tilaustöitä. Neulomiseen on muutenkin liian vähän aikaa. Kuitenkin silloin, kun tilaustyö on inspiroiva tai siitä on muutoin jonkinlaista hyötyä, saatan tehdä poikkeuksen.

Jokunen viikko sitten ajelin maalle ja mietiskelin matkalla loppumatonta lankavarastoani sekä kaikkia niitä neuleita, joita haluaisin tehdä, sekä niitä lankavarastoni lankoja, jotka eivät yhtään inspiroi. Jotenkin mieleen juolahti yhtäkkiä haalean sinertävänlila Drops Alpaca, jota on jo pidempään marinoitunut vaatehuoneeni perukoilla muutama kerä. Syvä huokaus. Mitähän niistäkin voisi tehdä? Muutamaa tuntia myöhemmin tapasin veljenvaimoni, joka katseli käsissäni olevaa keskeneräistä neuletta ja kertoi sitten haluavansa antaa iäkkäälle tuttavarouvalle syntymäpäivälahjaksi hartiahuivin. Voisinko mitenkään neuloa hänelle sellaisen? Alpacat palautuivat mieleeni samantien ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo lupautunut. Olihan tuossa mahtava tilaisuus saada nuo kerät arvoiseensa hyötykäyttöön.

Tuumasta toimeen. Ravelrystä valikoitui työtä varten malliksi Journey to Sherwood. Työ valmistui kesäloman ansiosta jouhevasti ja onnistuikin aika mukavasti.

Pattern: Journey to Sherwood (Ravelry). Yarn: Drops Alpaca (100% Alpaca, 166m/50g).
Needles: 3.0 mm. Yardage: 172g/572m.

Taas kerran olisi kannattanut ennen työn aloitusta käyttää hetki aikaa Ravelryn muiden neulojien projektisivujen tutkailuun. Huivin kakkoskaavion alku meni purkamiseksi, koska en heti ymmärtänyt että toinen puolisko pitää tehdä kaaviosta peilikuvana. Tästä ei ohjeessa ollut mainintaa, mutta moni huivin tehnyt kyllä mainitsi asiasta projektimuistiinpanoissaan. Eipä tuo iso riesa ollut, mutta aiheutti yhden loma-aamun ajan turhaa päänvaivaa.

Hieman epäselväksi jäi myös se, kuinka monta  ykkös- ja kakkoskaavioiden toistoa ohjeen tekijä oli ajatellut tehtävän, sillä suomen- ja englanninkieliset ohjeet erosivat toisistaan eikä kumpikaan ollut kovin selkeä. Saadakseni huiville kokoa (ja päästäkseni eroon mahdollisimman isosta määrästä lankaa) tein kakkoskaavioon muutaman ylimääräisen mallikerran, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Sen sijaan päättelykerros jäi hieman harmittamaan: reuna jäi taas liian kireäksi ja oli hankala pingottaa kauniisti. Pingotusraudat ovat ehdottomasti seuraava tarvikehankinta, vaikka ei niistäkään taida olla apua siihen että neulojan pipo on kireällä.

Tämä tilaustyö ei ollut huono diili ollenkaan. Rahaa en tekopalkaksi suostunut ottamaan, mutta sainpas hyvinkin rahanarvoisen hirvipaistin. Peijaiset tiedossa jahka keksin paistille arvoisensa ruoaksilaittotavan.

Meillä on muuten uusi perheenjäsen. Rukkini Justiina=Josefine sai seuraa. Ostin naapurilta neulomustarvikkeille FB-kirppiksen kautta säilytyspenkin, ja kun menin sitä noutamaan, näin heillä varaston seinustalla tämän, käsittääkseni kiikkalaisen kaunottaren. Pitihän se adoptoida, eihän Wanhoja Rouwia saa ulkosalla sään armoilla pitää. Se ei vaan ole soveliasta.

I found a "new" spinning wheel via a local flea market. This lady will need a facelift and a new foot pedal, but otherwise it is exactly what I have been dreaming of.

Kiikkalaisesta wanhasta rouwasta puuttuu poljin ja lyhdyn nahkaosat ovat hieman kovettuneet, mutta muutoin rouwa vaikuttaisi olevan ihan toimiva. Vaikka en ole kauneuskirurgian suuri kannattaja, tämä rouwa kaipaa uuden polkimen lisäksi pientä kasvojenkohotusta tai vähintäänkin uutta kampausta. Pyörän maalipinta kaipaa nimittäin pientä paikkailua ja ehkä jopa lakkakerrosta pintaansa. Hintalaatusuhde oli mielestäni ihan kohdillaan ja kestää vielä senkin, että toimitan rouwan hetkeksi osaaviin käsiin arvioitavaksi.

Samalla ratkesi Justiina/Josefinen kaksoisnimen dilemma. Aiempi rukkini on ollut hieman vikuri aloittelijan käsissä, joten se ansaitsee nimen Justiina jota on enemmän tullut käytettyä. Kiikkalaisessa on hieman enemmän ryhtiä ja arvokkuutta, olkoon se siis tästedes Napoleonin rakastama Josefine.

Talven viettoa Napoleonin ja Josefinen seurassa

Onneksi alkaa taas jäädä pitkä ja pimeä talvi taakse. Se aika vuodesta, jolloin on ihan parasta kääriytyä lämpöiseen huiviin ja villasukkiin kotisohvalla yhdessä ukkokullan kanssa. Ja kun mies päättää lähteä nukkumaan kesken neulomissession, voi jatkaa iltaa katsomalla erinäisiä rikossarjoja yhdessä Herra Kissuuden kanssa. Me tykätään niistä molemmat. CSI Miami on ihan paras, mutta muutkin kelpaa.

During the cold, dark and long Finnish winter the best way to spend time is to knit on the home couch and  watch TV together with kitty. Luckily, Napoleon The Cat likes to watch crime series like CSI etc. as much as I do.

Yksi ikuisuusprojektini, kehräämisen harjoittelu nimittäin, on edennyt todella takkuisesti.  Wanha Rouwa Josefinen kesyttämisen aloitin polkuharjoitteluilla, joihin olen käyttänyt vironvillahahtuvia. Ensimmäinen rukilla aikaansaamani lanka on niistä kehrätty kaksisäikeinen efektilanka, jonka kehräämisen aloitin jo viime keväänä mutta sain loppuun vasta joulun tienoilla. No joo, eivät nämä vyyhdit vielä ulkonäöllään hurmaa. Voiko sitä edes kutsua kehräämiseksi, jos valmista hahtuvalankaa kehrää ohuemmaksi. Ei kai.

The result of my very first lessons with my spinning wheel Josefine. Not so beautiful though, but it is a beginning.

Punaoranssi efektilanka päätynee jossain vaiheessa huovutetuksi kahvipannunmyssyksi, ellen keksi sille jotain muuta käyttöä johon kaikinpuolin epämääräisesti vaihteleva lanka maastoutuu riittävän huomaamattomasti.

Selitykseni tuon yhden ainoan hahtuvakiekon kehräämisen äärimmäiselle hitaudelle on se, että kevätkesällä lähetin Josefinen ainokaisen puolan malliksi puusepälle lisäpuolia varten. Niitä odotellessa menisikin muutama kuukausi ja kesälomakin ehti mennä ohi ilman jatkoharjoituksia. Niinhän siinä aina käy, että kun asia pitkistyy, se mutkistuu. Tosimielellä jatkoin harjoituksia vasta joululomalla, eikä rohkeus riittänyt vielä silloinkaan oikean villan kehräämiseen. Hahtuvalla mentiin edelleen, mutta nyt siitä tuli jo paljon kauniimpaa ja tasaisempaa säiettä. Ja ohuempaa.

My second spinning lesson, with much better result already. I am still learning how to keep Josephine under control, so this far I have only been spinning  Estonian pre-yarn from Aade Lõng. Unfortunately I broke Josephine again, so I need to figure out who could fix it before I can continue practicing.

Polkuharjoitukset ovat kuitenkin taas tauolla. Syynä on se, ettei Wanhan Josefinen poljin tahdo kestää noviisin rääkkäystä vaan halkesi taas. Kerran viime syksynä ukkokulta sitä jo korjasi, kunnes rusautin vanhan puun kokonaan halki sen verran pahasti, ettei tämän perheen nikkarointitaidoilla sitä korjata. Taas ollaan siis puuseppää vailla, ja suosituksia otetaan vastaan: mieluusti jostain pk-seudulta, ja kohtuullisella vasteajalla. Kesäloma nimittäin lähestyy, ja kunhan kuvan hahtuvakiekon saisi kehrättyä loppuun, voisi ehkä uskaltautua villatopsien kimppuun.

Kevätaurinko paistelee onneksi nyt jo oikein mukavasti ja haittaa mokoma taas valokuvaustakin aina silloin kun on sopiva kohde näköpiirissä: kuten ylpeä Napoleon, teurastettuaan juuri lemmikkihiirensä tuosta vain kesken päiväunien.

The Big Hunter Napoleon together with his helpless prey.

Ei siis muuta kuin aurinkoista kevättä itse kullekin säädylle. Seuraavassa postauksessa näkyvissä on ehkä taas hitunen sitä kevätaurinkoa.

Ostoksilla!!

Juuri kun olen saamassa jotain valmiiksi, saan yllättävän inspiraation ja menen aloittamaan uuden työn. Viimeksi sellaisen aivonyrjähdyksen aiheutti lankakauppa Villavyyhdin Suuren suomalaisen neulekerhon ensimmäinen paketti.

Paketista löytyi 100 g vyyhti Louhettaren Luolan Ilmarista sekä pussillinen Villihelmen karpalonpunaisia helmiä. Mukana oli Tuulia Salmelan suunnitteleman Karpalo-myssyn ohje, ja sehän oli pakko saada heti puikoille. Viis siitä, että yksi neulejakku alkoi olla viittä vaille valmis ja keväästä kaapissa marinoitunut Revontulen alkukin oli alkanut edistyä.

Myssy syyhytti sormia siihen tahtiin, että tänään aamulla jäljellä oli enää 14 kerrosta. Neuloessa oli syntynyt visio tehdä samaan settiin kämmekkäät (tai sormikkaat), ja ehkä myös huivi. Siispä lauantaipäivän kunniaksi visiitti Villavyyhtiin. Ja kuinkas sitten kävikään...

Kotiintuomisina oli 700 g Cascade Yarnsin Venezia Worstedia, se vartavasten suunniteltu 100 g Louhettaren luolan keltavihreää Ilmarista, ja koska sitä ei ollut enempää, yksi 100 g topsi samansävyistä Louhettaren värjäämää Corriedale-kuitua. Muovipusseissa olevat salaperäiset vihreät kerät ovat Fiinaneuleesta ja saavat jäädäkin salaperäisiksi - toistaiseksi. Fiinaneuleesta mukaan tarttui myös Sukkablokin puikkomitta - sympaattinen vihreä pöllö. Kuvassa olevat joulukaktukset alkavat muuten olla sen verran hyvällä nupulla, että kohta lienee aika siirtää ne verannalta sisälle kukkimaan!

Corriedale tarttui mukaan sen takia, että viime viikonloppuna sain lopulta postissa nämä.

Teetätin nimittäin Josefiinaan l. Komentooraan ainokaisen puolani seuraksi muutaman uuden. Rukin ja rautapadan Sanskin kautta sain nämä puusepälle, jonka työ ei ollut salamannopeaa mutta näyttää varsin hyvältä. Alkuperäinen puola on oikeanpuoleinen, ja hyvin samanlaiselta nuo kaverit näyttävät.

Muutenkin tällä viikolla tuli shoppailtua. Katkaisin taas yhden knittarin sukkapuikon myssyä neulomalla, ja siitä suivaantuneena kurvasin päivänä eräänä pienen lenkin Oulunkylän Lankamaailmaan. Eiköhän näillä taas pärjätä hetken aikaa. Nyt pitäisi löytyä kaikkia kokoja välillä 2-3,5, myös välikokoja. Näistä pienistä puikoista minulla on ollutkin pulaa.

Nyt viimeistelemään Karpalo-myssyä: kuvia seuraa myöhemmin, mikäli Neuleharppuystäväni huomenna saavat otettua siitä kunnollisia kuvia. Ja mikäli huomisen jälkeen luuni ovat vielä ehjiä. Huomenna on nimittäin jännittävä päivä, ja voisin veikata että naurulihakset ovat taas koetuksella.

Talven viime rutistuksia ja arvontatuloksia

Hui kauhistus miten saamattomaksi olen bloggailun osalta heittäytynyt! Kevätväsymystä ilmeisesti ilmassa. Sain sentään ostettua itselleni ihanan keväisen kimpun tulppaaneja...

...ja sain sitten jälkikasvun suusta kuulla  olevani todella säälittävä. Siis koska ostan ITSELLENI kukkia. Minä nyt vaan satun pitämään tulppaaneista, ja koska miesväkeni harvemmin kukkia ostelee, miksi en itse piristäisi itseäni. Varsinkin, kun oman pihan tulppaaneja saa vielä vähän aikaa odotella. Lunta on nimittäin vieläkin paljon, vaikka ukkokulta innostuikin grillaamaan ulkona jo parisen viikkoa sitten.

Teräväkielisellä jälkikasvullamme oli sanansa sanottavana tuostakin touhusta, ja kieltämättä tästä olin hänen kanssaan samaa mieltä ;). Tänään kotiin tullessani ulkolämpötila olikin jopa +8C, joten toivoa  lumen sulamisesta on.

Ihan laiskana en sentään ole ollut. Jo viime viikolla viimeistelin asustesetin Permin Safirasta: pitkävartiset sormikkaat, kaulurin ja baskerin. Olen suunnitellut ottavani näistä tyylikkäät kuvat ulkosalla kevätauringossa, mutta enpä jaksa enää kärkkyä sopivaa kuvaamispäivää. Sitäpaitsi 80-luvun teini ei vieläkään tunne oloaan kotoiseksi minkään sortin pipossa tai hatussa. Tämä setti ei siis missään nimessä tule jäämään itselleni, vaikka loppusijoituspaikka onkin vielä päättämättä.

Pattern:  From a Permin leaflet. Yarn: Permin Safira, 300g. Needles: 5 mm. 

Kaulurista ja baskerista en sano mitään, mutta sormikkaat ovat mielestäni onnistuneet ja lämpöiset. Lankakin on ihanan pehmeää. Ohjeen mukaan kauluriin pitäisi vielä pujottaa nyöri, mutta päätin jättää sen pois.

Kehräysharjoitukset eivät ole edistyneet, koska olemme taas olleet enemmän tai vähemmän liikekannalla. Viikonlopulla lienee aikaa jatkaa harjoituksia. Olisiko nyt kuitenkin aika julkaista arvontatulokset Wanhan Rouwani nimeämiskisasta? Pitihän se arvata, että nimiehdotuksina tulee esiin parempiakin vaihtoehtoja kuin alkuperäinen oma ajatukseni. Todettakoon heti alkuunsa, että kukaan ei sitä arvannut. Jouduin kuitenkin miettimään nimivalintaa pidemmän kaavan kautta poissulkemistekniikkaa hyödyntäen.

Ensimmäiseksi listalta karsiutuivat Kerttu, Reetta ja Wilhelmiina. Näistä varsinkin jälkimmäisessä on tyyliä, mutta koska kaikki kolme nimeä löytyvät lähisuvusta, hylkäsin ne. Koska ajatuksenani oli antaa rukille persoonallinen hienostelunimi, hylkäsin liian tavanomaisina myös Rosan ja Old Ladyn. Jäljelle jäi näin seitsemän hyvää vaihtoehtoa, ja oma alkuperäinen ajatukseni kahdeksantena:

• Huopatossunen ehti ensimmäisenä ehdottamaan Josefineä, ja kieltämättä viittaus Napoleoniin sekä nimi itsessään on tyyliltään houkutteleva! 
• Seuraava ehdotus oli Vilijonkka. Ei paha sekään - eikös hän olekin aika oikukas hahmo? Kuvastaa siten hyvin minun ja Wanhan Rouwani toistaiseksi kovin ailahtelevaa suhdetta. 
• Lilan ehdottamassa Ruustinnassa taas on vanhan ajan arvokkuutta.
• Neulekirpun ehdottama Hieno Allgreen sai aikaan hyvät naurut, ja vaikka tuo hahmo ei ollut putouksessa sen enempää ykkös- kuin kakkossuosikkinikaan, huumori puri. 
• Justiina, Pekan & Pätkän kipakka emäntä, sopisi myös enemmän kuin hyvin. Tosin Justiina taisi jotenkin olla kovin arkinen hahmo eikä niinkään mikään hienostelija. 
• Pirenan ehdotus Aurora herätti pientä mietintää, ennen kuin hoksasin yhteyden Auroran nimipäivään. Tämä sievistelevä prinsessanimi jos mikä olisi rukilleni erinomainen. 
• Fredrika taas olisi paitsi kaikin puolin arvokas nimi, myös hieno kunnianosoitus Fredrika Wetterhofille.

Tasapuolisuuden vuoksi laitoin kaikki ehdotukset lapuille ja pakotin 15-vuotiaamme onnettareksi. Kulhosta nousi lappu, jossa ehdotuksena oli Hieno Allgreen. Onnittelut voitosta Neule-Kirpulle ja kiitokset mainioista ehdotuksista kaikille osallistujille!

Oma ajatukseni rukin nimeksi oli Matilda. Siis oli. Kun miettii liikaa, valinta menee vaikeaksi. Kaikki edellä mainitut ehdotukset alkoivat tuntua houkuttelevilta, ja mieli teki laittaa paremmaksi läntisen naapurimaan prinsessoiden pitkistä nimilitanioista. Jossain vaiheessa viikon varrella muistui sitten mieleen lapsuuden lempikirjani Vaahteramäen Eemeli ja siitä tarina, jossa pahansisuinen ja ahne Komentoora putosi sudenkuoppaan. Komentoora. Siinäpä mainio nimi rukille, joka ei tunnu kesyyntyvän ihan helposti. Tyylisuuntakin vaihtui hienostelusta huumoripuolelle. Päädyin lopulta siihen, että rukki on yhteistyöhön suostuessaan nimeltään Napoleonin rakas Josefine ja oikutellessaan Komentoora. Näin ollen myös Huopatossunen voi odottaa arvontapalkintoa.

Nyt on puikoilla hieman työläämpi neuleprojekti, joten valmiiden neuleiden sijasta seuraavassa bloggauksessa on tulossa huumoripläjäys: muistumia kultaiselta 80-luvulta. Ainakin harppuystäväisten kannattaa varautua - Tena Ladyt saattavat olla tarpeen ;D

Mikä ihana päivä!!!! Taidan järjestää sen kunniaksi arvonnan!

Hymyilen, hyräilen ja olen onnellinen. Että joskus voi olla elämä mukavaa. Ai että miksikö? Aloitin päivän aamulla ajelemalla postiin, jossa odotti Salaisen Neuleystäväni maaliskuun paketti.

Paketin ulkokuori oli varsin osuva, koska kaikista muumihahmoista katsoisin olevani sekoitus Muumimammaa, Pikku Myytä ja Vilijonkkaa. Lähimpänä olen ehkä juuri Pikku Myytä, koska olen luonteeltani hieman samanlainen suorasukainen Totuuden Torvi, niin hyvässä kuin pahassa.

Nipin napin maltoin pitää jännitystä yllä ja jätin muutamaksi tunniksi paketin avaamatta. Ajelin nimittäin seuraavaksi Espoon Seilinmäkeen, jossa Rukin ja Rautapadan Sanski oli pitämässä kehruukurssia. Itse asiassa kyseinen kurssi jännittikin minua huomattavasti enemmän kuin SNY:n paketti: joskus joulukuun alussa osallistuin Villavyyhdin kehruukurssille, mutta se vain pahensi ramppikuumettani omaan rukkiini koskemiseen. Villavyyhdissä kehrättiin moderneilla rukeilla, enkä saanut sieltä ollenkaan kaipaamaani rohkeutta koskea lahjaksi saamaani perinnerukkiin. Sen sijaan elämään jäi haave Kromski Sonatasta. Sanskin sähköpostirohkaisujen ansiosta otin nyt kurssille mukaan oman teititeltävän Wanhan Rouvani, minimitavoitteena saada selville sen toimintakunto ja hieman vinkkejä omatoimiharjoitteluun.

My Grand Old Lady! I need to work out a little bit in order to make friends with it.

Kurssi ylitti odotukset. Vaikka polkeminen on vieläkin hakusessa eikä väkertelyäni oikein voi vielä kehräämiseksi sanoa, sain päivän aikana vironvillahahtuvasta aikaan 50 g varsin kohtuullisen näköistä lankaa. Rukkini siis toimii, ja Sanski vinkkaili päivän aikana kaikenlaisia niksejä sen kesyttämiseen. Katsokaa ja ihailkaa!

Result of my first trials with a traditional spinning wheel. Our cat Napoleon was more interested in the starting material -  Estonian wool.

Kotiinpalatessani myös Napoleon kiinnostui kovasti aikaansaannoksistani, mutta totesi ne pikaisesti kovin tylsiksi.

Boring, he seems to think...

Suomenlampaanvillaa en vielä yrittänyt kehrätä: hahtuvakiekkoa on vielä runsain mitoin jäljellä, joten taidan jatkaa polkemisharjoituksia vielä sillä. Tarvetta nimittäin on. Sen sijaan sorruin ostoksille. Mukaan lähti karstat sekä 150 g suomenlampaanvillaa kolmena eri värinä. Kunhan pääsen sinutteluväleihin tuon Wanhan Rouvani kanssa, pääsen näillä varusteilla siirtymään kehruuharjoituksissa samantien seuraavalle tasolle. Näiden karstojen pinkki väri on muuten kovin epätyypillinen minulle, mutta Jani-Petteriä lainatakseni, haittaaks se? Eipä kai, jos ei anna sen haitata.

Inspired by successful spinning lession, I also purchased 150 g of wool and hand carders.

Lauleskellen ja suklaata mussuttaen ajelin Espoosta kotiin availemaan Salaiseni lähettämää pakettia, eikä hyvä tuuleni siitä ainakaan huonontunut. Päinvastoin. Katsokaahan ystäväiset mitä kaikkea siitä paketista löytyi!

March package from my Secret Knitter Pal! Isn't it lovely? 

Pikku Myy piti siis sisällään pussillisen lakua (tyhjeni tosin jo, 15-vuotiaani suosiollisella avustuksella), Hattivatti-heijastin, kerroslaskuri sekä nämä kaikkein ihanimmat: kukkasipuleita (gloxiniaa ja karjalanneitoa), idätysalusta, jossa mukana vesikrassin siemeniä, sekä parsakaalin siemeniä myöskin idätettäväksi. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, 50 g / 500m vyyhti Nauravan lampaan käsinvärjättyä Huivisilkki+villa -lankaa, sävyltään Luumupuu. Älähän Salaiseni huolehdi, jos tuossa tosiaan on 500 m lankaa, kyllä siitä jo pitsihuivin neuloo! Naurava lammas on minulle uusi tuttavuus ja se tulikin tiedoksi aika sopivaan aikaan: näköjään tuosta nettikaupasta saa myös kuituja, joita saatetaan tarvita jos/kun hahtuvan kehräys jossain vaiheessa alkaa sujua riittävän hyvin.

ISOT KIITOKSET Salaiselle Neuleystävälleni: hyvin olet blogini lukenut ja pakettisi ilahdutti kovasti. Multasormia alkoi heti syyhyttää: huomenna olisi tarkoitus vaihtaa huonekasveihin mullat, joten taidanpa samalla laittaa siemenet itämään sekä sipulit multaan. Jospa vaikka saisin ne kesäksi kukkimaan. Huivilangan jemmaan toistaiseksi kesälomaa odottamaan. Kyselit onko minulla kasvimaata: tavallaan kyllä, siis suunnitelma on, mutta viime kesällä into loppui kesken ja toteutus jäi toistaiseksi :). Jos tarkasti katsoit tuota karsta&villakuvaa, huomasit myös, etten todellakaan vihaa "muumikrääsää". Sitä nimittäin löytyy meiltä ihan päivittäiskäytöstä. Tosin tähän väliin on kyllä todettava, että mieheni vihaa usein käyttävääni oranssia Hattivatti-mukia. Hän nimittäin pitää sitä härskinä ja kutsuukin sitä Kondomimukiksi. Ne miehet....

Tästä tulikin superhyperpitkä postaus. Onnistuneen päivän kunniaksi järjestänkin arvonnan niille kärsivällisille, jotka jaksoivat lukea näin pitkälle. Siispä: arvaapa minkä ajattelin antaa Wanhalle Rouwalle nimeksi? Mielessäni on rukilleni tietty mieluisa nimi, ja se joka osuu oikeaan tai muuten heittää parhaan vaihtoehtoisen ehdotuksen, saa lankapalkinnon. Kisa alkaa NYT ja loppuu viikon kuluttua eli 18.3. Onnea matkaan! Lähden itse jatkamaan kehruuharjoituksia, nyt kun olen vauhtiin päässyt. Kuulumisiin.

Silkkaa taikuutta!

Eipä ole valmiita käsitöitä esiteltävänä. Vieläkään. Olen viettänyt viime ajat Novita Rose Mohairin parissa, työn alla taikajakku Novitan ohjeella. Alussa ihmettelin mistä tulee lehden käyttämä nimitys taikajakku, mutta nimen alkuperä on kyllä jo selvinnyt. Hidasälyisemmällekin. Nimittäin tuon mallin taika on selvästikin se, että vaikka kuinka neulon ja neulon, mittanauha näyttää joka kerralla samaa lukemaa. Tuo maaginen luku näyttää olevan 96 cm eikä siitä muuksi muutu.

A real magic jacket: no matter how many times I measure this piece, its lenght is always the same - 96 cm (instead of the target - 130 cm). A real source of headache and frustration. Dark and boring November, together with an ugly colour of yarn (which, by the way, is containing way too much acryl): what a killing combination! I hate it already.

Epäilin jo, että kaamosmasennus on pehmentänyt hoksottimeni ja olenkin huomaamattani alkanut tehdä hölmöläisen peittoa eli neuloessani puran työtä samalla toisesta päästä. Siitä ei kuitenkaan näytä olevan kyse: lanka kuluu tasaiseen tahtiin ja loppuu tällä menolla vielä keskenkin, ellei niitä kaivattuja senttejä ala pian löytyä. Marraskuun pimeys, lähestyvä joulustressi suurine suunnitelmineen, hitaasti etenevä työ ja Novita Rose Mohair, vieläpä kalpean possun värisenä (What in the world have I been thinking?) on jokseenkin intoa latistava yhdistelmä. Rakkaat lähimmäiseni, ÄLKÄÄ odottako itsetehtyjä joululahjoja. Tämä projekti saattaa vielä kestää.

Voi tosin olla, että taikajakkutekeleen saakin tämä meidän kisulikulta, joka on jo osoittanut asiaan suurta mielenkiintoa. Jos niitä @%¤/&&! senttejä ei ala näkyä, katti saa ehkä jo ennen joulua täyden vapauden uuden nukkuma-alustan muotoiluun: potentiaaliset nukkumapaikathan pitää aina tampata kynsillä sopivan kuohkeiksi ja pehmeiksi. Minusta tuntuu että Rose Mohair soveltuu siihen tarkoitukseen oikein hyvin.

Onneksi on löytynyt sijaistoimintoja huonosti etenevälle neulomisprojektille. Kehräysharjoitukset ovat alkaneet, mutta perinnerukkini odottaa vielä vuoroaan: takana on lankakauppa Villavyyhdin värttinäkehruukurssi sekä kaksi omatoimista kehräyssessiota värttinän kanssa. Vaikka ilmassa on taikaa, en sentään ole Ruususen tavoin nukahtanut sadaksi vuodeksi, enkä edes muutamaksi viikoksi, vaikka tähän aikaan vuodesta noin kolmen kuukauden talviuni olisikin vähintäänkin tervetullut. Tähän mennessä olen saanut väännettyä n. 120 g Louhettaren luolan värjäämää ihanaa norjalaisvillaa ylikierteiseksi ja möykkyiseksi efektilangaksi, jonka käyttökohde on vielä suuri mysteeri (etenkin, kun kaikki kolme kehräyserää ovat täysin tahattomasti ihan eri paksuisia). Tässä kaunis villa alkuperäisessä muodossaan sekä elämäni ensimmäisen kehruusession tulos. Saatan tarvita hieman lisäharjoitusta, joka taitaa muuten vielä tulla tuhottoman kalliiksi.


Some beautiful norwegian wool, dyed by Knitlob's lair, and the result of my very first spinning lesson.

Huomatkaa kaunis kuvausalusta - Pasilan rautatieaseman Hesburgerin pöytä. Tiedän, nokialaiseni kamera vääristää kyllä värejä, mutta uuden kameran hankinta ei silti vieläkään ole edennyt (mallisuosituksia otetaan vastaan, kun en muutoin osaa päättää...). Ja tässä tapauksessa pinkki on kyllä ihan oikeastikin pinkki.

Tulipas vuodatusta. Viikon valopilkkuna oli Hilimalta saamani postipaketti. Bongasin hänen blogistaan pyöreät tasalukemat ja sain palkinnoksi hieman joulumieltä sekä ihanan väristä seiskaveikkaa. Taidan haluta tästä(kin) langasta jotain ihan vaan itselleni. Kämmekkäitä tai lapasia ajattelin. Kiitos Hilima!

A present from my blog friend Hilima. Thank you very much!

Nyt se on tehty!

Ai mikä siis? No tartuttu härkää sarvista. Ilmoittauduttu. Kurssille. Taas, sanoi ukkokulta.

Ai että mille kurssille? No, upouusi, ihan vastikään avattu helsinkiläinen lankakauppa Villavyyhti ilmoitteli järjestämistään syyskauden kursseista, ja ohjelmassa on mm. kehruuta. Värttinäkehruuta ja rukkikehruuta.  Ilmoittauduin molemmille, vaikka hirvittää jo etukäteen: varsinkin rukkikurssi, jolla kehruun perusteet ovat jo ns. esitietovaatimuksena. Mailailin asiasta Villavyyhdin Jennin kanssa, ja hän ehdotteli, että värttinäkurssin ja rukkikurssin välissä voisin käydä ns. rauhassa heidän liikkeessään harjoittelemassa. Kuulostaa hyvältä idealta, mutta mutta... asiassa on siis kaksi Isoa Muttaa.  Mutta  No 1: kursseille tulee hintaa jonkin verran, ja entäs sitten, jos meikäläisen nakkisormien näppäryys loppuu tuossa hommassa kättelyssä kesken?  Mutta No 2: Noilla lankakaupan kehruuharjoituksilla saattaa olla suora seurannaisvaikutus - saattaapi olla kallis tapa treenata. Kolmas Mutta: ei se pelaa, joka pelkää, siispä ei muuta kuin harjoittamaan itsekuria. Mars. Kerrankin on jotain odotettavaa marraskuussa. Saatanpa myöhemmin kirjoitella miten tuossa käy. Stay tuned!

Kirjoneulekurssikin tuolta Villavyyhdiltä löytyisi, muttei pidä sentään liikaa ahnehtia. Kuka vielä sanoo ettei minulla ole itsekuria? ;)

Jottei tulisi ihan tylsä ja kuvaton bloggaus, laitetaan tähän vielä pari kaunista kuvaa muistellen mennyttä synttärijuhlintaa (Minullahan ei siis mitään ikäkriisiä ole, ei toki, muuten vaan en nyt pääse näistä synttäreistä yli enkä ohi....). Anoppikin nimittäin muisti minua käsityöaiheisella lahjalla. Appivanhemmat harrastavat huutokauppoja, joista välillä löytyy aarteita. Huutokauppalöydöksistä sain valita itselleni syntymäpäivälahjan, ja esillä oli suunnilleen 5-6 kpl erilaista pöytäliinaa: eri tavalla kirjottuja, erilaisista materiaaleista, eri kokoja ja muotoja... valinta oli vaikea, mutta tähän päädyin:



Birthday present from my in-laws; nice, old, handcrafted tablecloth. Sorry for the lousy photo...

 Oikeasti minulla ei ole edes tuolle sopivan muotoista pöytää (kuvakin piti ottaa sängyn päällä...), eikä kodin värimaailmakaan tällä hetkellä suosi sinistä. Sehän on kuitenkin vain järjestelykysymys, eikös? Sinisävyisiä astioita sentään jo löytyy. En voinut vastustaa väriä ja tätä kaunista kirjontaa.

Olen jo kehitellyt idean siitäkin, miten neliönmuotoinen liina sovitellaan ruokailuhuoneemme pöydälle. Vaatii visiittiä lankakauppaan. Eikun äh... siis kangaskauppaan tällä kerralla. Muitakin ompeluideoita olisi, kunhan saisin ensiksi ompelukoneen kiikutettua huoltoon. Perästä kuuluu.

Ja hei, vielä lopuksi: sattuisiko blogiystävistäni löytymään joku, joka haluaisi myös oppia kehräämään? Saa liittyä kurssiseuraksi, ja olisi jopa toivottavaa!

Vanha Rouva kotona

Bloggailu sen kun harvenee. Voi voi. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sitä kokonaan unohtaa: ei vaan ole valmistunut mitään uutta, joten ei ole myöskään ollut mitään pakottavaa tarvetta kuvien jakamiseen. Niinhän se vaan on, että kehuvien kommenttien toivossa kait näitä blogeja pidetään. Eräänlaista itsetunnon kohotusta ja pyrkimystä itsensä esille tuomiseen, mutta kivaa silti. Ihminen on aika outo eläin. Olettekos muuten nähneet näin hienon värisiä ruusuja? Me likes.

Nämä ruusut sain siskoltani viime viikonloppuna, kun lopulta sain järjestymään synttäritarjoilut sukulaisilleni. Parempi myöhään kuin ei... Mutta kuka raaskii ikinä sytyttää noin hienoa kissakynttilää? Uskonpa, että hetken päästä näyttäisi aika irvokkaalta. Lienee siis parempi siis säilyttää sellaisenaan, kuitenkin hienoa kotimaista käsityötä.

Samalla se kaikkein hienoin lahjanikin kotiutui. Eli äidin antama rukki. Ihana. Veljeni oli tämän äidin pyynnöstä hankkinut kirpparilta. Ainoa mikä hieman kaivelee, on se, että tähän on joku mennyt jälkeenpäin laittamaan tumman maalin pintaan. Kuinkahan hieno onkaan ollut alunperin?

My birthday present from my mom: traditional spinning wheel . I still need to collects some courage before I try it...

Aiheeseen perehtyminen piti aloittaa nollasta. Siis teoriaopintoihin, kirjaston suosiollisella avustuksella. Tämmöinen on selailtu pariin kertaan läpi, ja odottaa tarkempaa perehtymistä paremmalla ajalla. Ehkäpä huomenna?

Some theory of spinning already waits on my living room table.

Ensimmäinen asia, mikä tästä kirjasta osui silmään, oli lause, jonka mukaan perinteinen "mummon rukki" on hidassormiselle noviisille erittäin haastava. Jep. Juuri sellaista kannustusta kaipasinkin. Pitääköhän nyt hankkia ensin sellainen helpompi moderni rukki (jotka mielestäni ovat myös varsin rumia), voidakseni todeta ettei meikäläisestä ole tuohon puuhaan ollenkaan? Enpä taida viitsiä. Kun en yleensäkään ole päästänyt itseäni helpolla, miksi tekisin niin nytkään?  Yleensä en ole mennyt yli siitä missä aita on matalin, vaan pikemminkin etsinyt korkeimman mahdollisen kohdan. Minä masokisti. Vakaa aikomus on siis selättää tuo haaste ja oppia kehräämisen jalo taito. Ennemmin tai myöhemmin.

Seuraava pohdinnan aihe olikin sitten kehräämiseen tarvittavan raaka-aineen hankinta, vaan joskus ongelmat ratkeavat itsestään. Aamupäivän itämaisen tanssin tunnilla sain nimittäin vinkin, että Kirkkonummen torilla on Lammasmarkkinat. Sinne siis. Käteen jäi kaksi ihanasti aidolta lampaanvillalta tuoksuvaa isoa vyyhtiä suomenlampaan villasta kehrättyä lankaa joululahjoja varten sekä kyseisten lankojen tuottajan yhteystiedot. Tuo lammastila löytyykin varsin läheltä, ihan muutaman kilometrin päästä, ja kertoivat, että juuri nyt on villaakin saatavilla. Pitää käväistä jonakin iltana. Markkinoilta jäi käteen myös suppilovahveroita, karpaloita ja ihania marinoituja valkosipulinkynsiä, neljää eri makua. Namskis.

My shopping day. Two skeins of Finnsheep wool, almost 400 g, what a nice scent of lamb! I also felt that our living room couch needs some decoration and purchased a cross stitch pillow package, with my favorite colors and gorgeous autumn patterns!

Markkinoilta suuntasin Espoon Menitan lankakahvilaan, enkä sieltäkään selvinnyt ilman ostoksia. Ruskahulluna syysihmisenä tulin ostaneeksi ristipistotyynypakkauksen, jota olen ihaillut jo muutamaan kertaan. Ettei vaan tekeminen loppuisi.

Enää ei muuten tarvitse miettiä onko Novita Polku ihana lanka vai ei. Ei ole. Olen viime päivinä kironnut sen alimpaan Manalaan. Pitäisi kyllä reklamoida Novitalle, mutta kun tuo keskeneräinen työ pitäisi saada valmiiksi! Jotta voisi sekundakerän lähettää Novitalle, pitäisi ensin ostaa yksi uusi tilalle, enkä kyllä laita euron euroa enää tuohon höttöön. Laitan siis reklamaation menemään vasta jälkeenpäin, valokuvat saatteeksi, riittää se sitten korvauksiin tai ei. Jos ei muuten niin valitan vaan valittamisen ilosta. Viimeisin Novita-lehtikin oli niin onneton, että taitaa tilaus pian päättyä. Hyvä puoli oli se, että se ei ainakaan pidentänyt odottavaa työjonoa.

Päivä oli muuten varsin mukava ja olin hilpeällä mielellä aina siihen asti, kunnes sisko soitti. Äiti on viety ambulanssilla sairaalaan, varsin huonossa kunnossa. Huoli on suuri. Enkeleitä siis sinnepäin.