torstai 27. tammikuuta 2011

Hieman glitteriä...

Ensinnäkin, isot kiitokset tämäniltaisen Menita Outletin sytomyssytapaamisen osallistujille. Vaikka me organisaattorit olimme pk-seudun jälleen tökkivän poikittaisliikenteen takia häpeällisen runsaasti myöhässä, jäi illasta varsin positiivinen fiilis. Oli mukava nähdä innokkaita käsityöläisiä liikkeellä hyvän asian puolesta ja laajalla ikähaitarilla. Valmiita myssyjäkin meille jo tuotiin, ja keskusteluista päätellen lisää on tulossa! Nyt näiltä tiimoin jäädään odottelemaan helmikuista Nordian sytomyssylauantaita, ja sitä odotellessa kärsimättömimmät voivat käydä myös Pukinmäen kirjaston neuleilloissa. Lisätietoa edelleen kampanjablogissa.

Lankavarastossani on pitkään lojunut kullanväristä Novita Paolaa ja mietinnässä Novita Talvi 2007 -lehden juhlakeeppi. Pitkään etsiskelin sopivaa hapsulankaa, ohjeen mukaista Novita Amoria kun ei enää saanut mistään, kunnes viime keväänä työmatkalla Sveitsissä osui silmään sopivan väristä Schachenmayer Braziliaa. Pari viikkoa sitten aktivoiduin tähän projektiin saadakseni Paolat pois varastosta, eikä tähän todellakaan kovin paljon aikaa mennytkään. Enemmän aikaa meni siihen, että sain aktivoiduttua kuvaamiseen - ja ennen kaíkkea aktivoitua ukkokultani, jonka kärsivällisyys riittää yleensä näppäämään yhden kuvan juurikaan tähtäämättä. Ensin epäilytti, että ongelmia tulee Amorin ja Brazilian vahvuuseroista, mutta eipä tuo tässä mallissa juurikaan haittaa. Lankaa jäi, joten tekaisin samalla samassa lehdessä olleen käsilaukun, mutta iltalaukkukokoisena versiona. Harmilliset keränloput jäivät siltikin jämälankalaatikkoon!

Pattern: Novita Talvi 2007.
Yarn: Novita Paola (170g), Schachenmayer Nomotta Brazilia (50g).

Kuvan laatu on mitä on, ja malli taas kerran tyyppiä kalkkilaivan kapteeni. Alkuviikolla kävin läpi rajun vatsataudin, ja kas kummaa, melkein näyttää kuin vatsamakkarat olisivat hivenen pienentyneet. Joskaan eivät kokonaan kadonneet sentään ;D !!! Vielä pitäisi keksiä tälle glitter-setille käyttöä. Meikäläinen bilettää noin kerran vuodessa, ja tämän vuoden tilaisuus taisi mennä jo.

Nyt taidan laittaa vielä ennen nukkumaanmenoa puikoille sen sytomyssyn, joka jäi tänään Menitassa aloittamatta, ettei homma menisi osaltani pelkäksi keräämiseksi ja sähläämiseksi.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Sytomyssytapahtumia odotellen, hamstroosin kourissa...

Bloggaaminen on nyt jotenkin jämähtänyt paikoilleen. Pari valmista neuletta odottaa kuvaamisinspiraatiota. Lisäksi puikoille on hypännyt neulejakku Lana Grossan merinovillasta: viikko sitten torstaina sen aloitin ja takakappale on vasta kainaloissa. Ei ole liiemmin ollut aikaa neuloa, ei.

Se ei kuitenkaan ole estänyt langan hamstraamista. Eilen kävin Espoon Menitassa, ja ostin Kauhavan Kangas-Aitan lankaa Moda 6/2010:n neuletakkiin. Samalla koriin hypähti Lana Grossan liukuvärjättyjä sukkalankoja - kolmea eri väriä, kaksi kerää kutakin. En uskalla edes päässäni laskea paljonko olen jo tänä vuonna lankaa ostanut.

Ensi torstaina on seuraava hamstroosivaara: Soukan Menitassa on silloin sytomyssytapahtuma, johon kauppias ystävällisesti lahjoittaa langat. Koska olen tuossa kevään keräyksessä aktiivisesti Hakosen Niinan apuna, olen silloinkin menossa Menitaan (ja yritän keskittyä itse myssyasiana, ilman lankaostoksia tällä kertaa...). Tervetuloa siis kaikki kynnellekykenevät Menitaan myssyilemään tai huiveilemaan torstaina 27.1. klo 16-18: toivottavasti paikalla on silloin muitakin kuin minä ja Niina!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Sutta ja sekundaa

Sateinen sää ja edessä oleva paluu arkeen vetää mielen matalaksi, eikä tämä tekele ainakaan tilannetta paranna.

Crocheted poncho. Pattern: Kauneimmat käsityöt 6/2010.
Yarn: Sandnes Alfa Glitter, 305 g.
Most probably this project will be frogged sooner or later.

Viime vuoden viimeisessä Kauneimpien Käsitöiden numerossa oli tämä ihana pitsiponcho, ja koska kesällä onnistuin jopa saamaan pari virkkausprojektia loppuun saakka, pitihän tätä kokeilla. Koska lähilankakaupassani ei ollut ohjeen mukaista lankaa, päädyin kokeilemaan Sandnes Alfa Glitteriä. Virhe. Edes pingotuksen jälkeen tuo ei näytä hyvältä; kissakin tuolle luimistelee korviaan. Todettakoon, että kuva on etäisyyden takia varsin armollinen. Liian isokin tuo on. Tästä piti kaiken lisäksi tulla joululahja, mutta langan loppuminen vielä aatonaattoiltana kesken lykkäsi valmistumista, ja nyt kun on valmis, olen jo ehtinyt muuttaa mieltäni. Epäilen, että koska itse en keksi missä tuota käyttäisin, tuskinpa aiottu saajakaan löytäisi tälle käyttöä. Todennäköisintä on, että tekele jää lojumaan kaappiin, kunnes jonain päivänä lankapulan iskiessä puran sen ja kierrätän langan johonkin sille sopivampaan käyttöön.

Mitä, epäileekö joku ettei lankapula iske? No, ehkäpä ei lähitulevaisuudessa... vuodenvaihteen matkakiireessä jäi lankainventaarion tulos raportoimatta. Tässäpä tämä viime vuoden saldo, jos edes kehtaa tunnustaa.
  • Neuloin v. 2010 surkeat 8 kg lankaa (lisäksi keskeneräisiä ja viimeistelemättömiä vuodenvaihteessa oli n. 1 kg)
  • Ostin 23,7 kg lankaa (hiemanko hävettää...)
  • Lankavarasto vuodenvaihteessa oli 23,5 kg, minkä lisäksi jämälangoiksi luokiteltavia nysäkeriä löytyy n. 1,5 kg.
Että sillä lailla. Tästä voitaneen päätellä, että ilman tämän vuoden lankaostoja olisin nyt siinä ihanteellisessa tilanteessa, että turhaa varastoa ei olisi vaan voisin tehdä aina täsmäostoksia uusiin, kiinnostaviin projekteihin. Toisaalta lankaa näyttäisi riittävän noin kolmeksi vuodeksi - varastolanka on aina vaan vääränlaista! Tänä vuonna tein yhden uudenvuodenlupauksen ja se oli se, etten tee uudenvuodenlupauksia. Yritys olisi kuitenkin kova estää lankavaraston enempi paisuminen, ja jos sen saisi supistettua alle 20 kg:n, aina parempi. Alku on lupaava, sillä nytkin on jo useampi tänä vuonna aloitettu työ kesken.

Tosiaan perheen kanssa piipahdettiin lomaviikolla ulkomaillakin. Kohteena tällä kerralla oli Wien, josta tehtiin junalla päiväretki Bratislavaan. Jos siis joku bongasi Hki-Wien-lennoilla tai Wien-Bratislava-junassa neulojan, jolla oli puikoilla tummanvihreää seiskaveikkaa ja tekeillä sukka, se olin minä. Lankavarasto ei nyt tällä reissulla paisunut, vaikka kohdalle osuikin Wienissä tämä:

Novita Yarn Shop in Vienna???? Actually not...
Alkuinnostus tämän kaupan nähtyäni hiipui, kun kävi ilmi, ettei Novita Itävallassa tosiaan ollut lankakauppa, vaan ihan vaan vaateliike (no, enpä oikeasti muuta odottanutkaan!). Ikkunassa tosin luki isolla SALE, mutta perhe piti huolen siitä, että ohi käveltiin ja rivakasti. 

Nyt on sitten lomat tältä erää lusittu ja edessä taas paluu arkeen.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Ihanaa Uutta Vuotta!

Uusi vuosi on alkanut vauhdilla. Niin vauhdilla, ettei blogia ole ehtinyt päivittää. Töitä, lumitöitä ja vähäsen neulomistakin. Shoppailemaankin ehdin, ja tuhosin kerralla syksyn lankasupistelujen tuloksen. Keskiviikkoinen käynti Lankamaailmassa jätti nimittäin käteen 1050 g lankaa, ja köyhdytti merkittävästi, koska ostin varsin arvokasta alpakka-silkkilankaa uusimman Designer Knitting -lehden kiinnostavaan malliin.

Results of my latest shopping day: 800 g of Viking Alpaca Silk and one lovely Zauberball!
This was a very expensive yarn shop visit.

Vasta kaupassa vilkaisin ohjetta sen verran, että rimakauhu pääsi iskemään: tuossa ohjeessa pelataan puikkokoolla ja neuletiheydellä niin, että saadaan eri koot ja vyötärökavennukset aikaan. Hmm, tätä täytyy vielä hieman kypsytellä, ja pari puikkokokoa pitänee hankkia. Lähes satasen lankoja ei viitsisi tuhota noin vaan. Tuli siellä Lankamaailmassa tehtyä heräteostoskin: oranssinruskeaa Zauberballia en pystynyt ohittamaan. Vielä kaupanpäällislangat mukaan ja syksyn supistelusaldo jäi ihan nipin napin miinukselle.
 
Vuoden ensimmäinen neule on myös valmis. Samalla alkoi henkilökohtainen Neulo Vain Itsellesi -kuukauteni. Aiemmin salaisen neuleystäväni Olgan lähettämä Sandness Palett pääsi puikoille heti Tapaninpäivän iltana ja 198 yards of heaven edistyi nopsasti, vaikka viikolla en paljon ehtinyt neuloakaan. Sen verran väsyneenä sitä neuloin uudenvuodenaattoiltana, että lauantaiaamuna iski jälleen purkoosi reunapitsin kanssa. Valmistuipa tuo kuitenkin ja nyt minulla on uusi ihana huivi:

Pattern: 198 yards of heaven (on Ravelry). Yarn: Sandnes Palett, 135 g/294 m.
Needles Addi Clicks, 5mm.

Thanks to my former Secret Pal Olga, I had enough of yarn in order to add one extra repeat for the pattern:
the result is a nice shawl with perfect size. Me likes <3
Jouluna valmistui vielä yhdet joululahjasukat, jotka tietenkin unohtui kuvata. Pyysin ja sain kuitenkin kuvan jälkikäteen. Tarkoitus oli tehdä nämä pojalleni, joka myös on valinnut värit, mutta hänen ohuet säärensä hukkuivat näihin: niinpä sukat päätyivätkin veljelleni, jolla on usein turvotusta jaloissa. Aiemmat hänelle tekemäni palmikkosukat puolestaan päätyivät ihan muualle, kun aloin epäillä etteivät ne kapean mallinsa takia ehkä veljelleni sovikaan. Ja hyvä niin, saaja eli ex-lankoni oli kuulemani mukaan varsin tyytyväinen. Juniori onneksi sai perinteisesti sukat mummolta, joten ei hänenkään tarvitse palella.

Pattern: Novita Talvi 2005. Yarn: Novita 7 veljestä.
 Lopuksi terveiset keisarilliselta kisuliltamme, jota unettaa kovasti näin talviaikaan:


Our cat just loves his new climbing tree.
  Joskus kissaherra ottaa kaverinkin mukaan unosille:

..and sometimes he wants to have his friend Mr. Rat with him when he takes a nap.