Olen sanaton!

Postilaatikosta löytyi toissapäivänä saapumisilmoitus, joka olikin leimattu saapuneeksi jo perjantaina. Ei ollut meidän perheestä taaskaan kukaan vaivautunut maanantaina postilaatikolle, eikä ilmoitus ollut perjantaina vielä ehtinyt jakeluun. Eilen menin suoraan töistä konserttiin (Sibeliuksen toinen sinfonia Musiikkitalolla HKO:n toimesta ja Olari Eltsin johtamana, upea kerrassaan!), joten sitäkin malttamattomampi olin tänään.

Eikä ollut postireissu todellakaan turha. Salaisen neuleystäväni lähettämä paketti oli ISO ja PAINAVA.

Maltoin sentään mieleni kotiin asti, mutta kotiin päästyäni olin kuin lapsi jouluaattona. Jätskiostokset lämpenivät kauppakassissa, kun revin pakettia auki. Sisältö oli kerrassaan mykistävä.

Siellä oli siis ihan vaikka mitä: upea helmenharmaa Vlad-huivi Rose Mohairista neulottuna...

...herkkupaloina neljä kerää Puro Batikia, monen monta pussia valkoista teetä sekä herkullisen hedelmäinen peltirasia sisältäen marmeladeja, jotka myös maistuivat hyvältä: halusin rasian heti käyttöön nappirasiaksi, joten päätin tyhjentää sen heti ;D

Karvainen perheenjäsenemmekin sai osansa - pari virkattua hiirulaista ja gourmet-ruokaa: kengurua ja strutsia. Oho, enpä tiennyt että kissoille on tarjolla noinkin eksoottisia herkkuja!

Paketin paino selittyi muumimuistikirjalla sekä Lesley Stanfieldin kirjalla Kauneimmat Neulemallit, joka mukavasti täydentää kirjahyllyäni (siis keittiön yläkaappia, koska varsinainen kirjahylly pursuaa yli, joten arvokkaimmat kirjat ovat muualla).

Aivojumppaakin oli mukana. Ensin ihmettelin, kun paketissa ei näkynyt korttia. Sittenpä löytyikin tarkasti ja tiukasti kiinni liimattu kirjekuori. Sieltä löytyi tämmöinen yllätys...

...eli palapelikortti, joka minun piti ensin koota saadakseni sen kääntöpuolen luettua. Insinöörin järjestelmällisyydellä siitä selvittiin, ja kuva olikin suloinen!

Voi hyvät hyssykät, mikä paketti. Mielenkiinnolla odotan sitä viimeistä! Kiitos!

Neulerintamalta ei olekaan kuulumisia. Riikinkukkohuivi Nauravan lampaan huivisilkkivillasta on vähän yli puolen välin eli sen parissa menee vielä varmaankin pari CSI Miamin jaksoa.

Ystävänpäivän yllätyksiä

Yllätin itsenikin neulomalla tiistaina valmiiksi huppukaulurin, joka oli jo ehtinyt marinoitua kaapissa puolivalmiina viime huhtikuulta asti. Onko mitään tylsempää neulottavaa, kuin suora putki sileää neuletta? Eipä taida olla. Tähän työhön pätee kuitenkin vanha sanonta "..lopussa kiitos seisoo..."

Pattern: Moda 5/2010. Yarn: teetee Cacao (89% alpaca, 11% polyamide). 75g/375m.

Kaulurin juju on etumuksen puinen nappi, jonka olen muistaakseni ostanut Espoon Menita Outletista. Tykkään kovasti.

Vuoden lankaostossaldokin on muuten korkattu. Tosin tätä ostettua vähäistä lankamäärää ei oikein voi ostoksiin edes laskea, koska se jatkoi samantien kokonaisuudessaan matkaa Salaiselle Neuleystävälle. Oma lankavarasto on siis edelleen supistumaan päin, tosin tuskastuttavan hitaasti.

Sitten vielä viikon kulttuuripläjäys: ukkokultani vei minut elokuviin, tutustumaan kotiseutunsa historiaan eli Härmään. Lauri Tähkän upean Polte-videon perusteella odotin ilmeisesti tältä elokuvalta ihan liikoja. Jälkeenpäin lukiessani Hesarin viikkoliitteen arvostelun en voinut kuin allekirjoittaa joka sanan. Kovin pliisuksi leffa jäi, vaikka veri lensi alusta loppuun ja vähän liikaakin.  Loppuilta väiteltiin miehen kanssa oliko elokuva hyvä vai ei: olivathan Pohjanmaan lakeudet kieltämättä upean näköisiä, mutta visuaalinen nautinto ei riittänyt kompensoimaan tylsää sisältöä. Leppilampikin oli kyllä komea ilmestys parrakkaana Härmän häjynä, mutta hänen hahmonsa oli niin karmiva ettei sekään elokuvailtaa pelastanut, jyskyttävästä päänsärystä puhumattakaan. Nyt on nimittäin jostain syystä hartiat niin lukossa, että päätä särkee koko ajan ja puikoista olisi pakko pitää taukoa.

Mohairia ja glitteriä

Meikäläisestä on tullut paitsi laiska neuloja, myös laiska blogin päivittäjä. Pimeä vuodenaika aiheuttaa lisäksi omat haasteensa kuvaamiseen. Niinpä viimeinen valmistunut työkin on odottanut kuvaamista jo melkein viikon. Hieman elättelin toiveita, että aiemmin viikolla pilkistellyt ihana helmikuinen aurinko olisi tänäänkin paistanut, mutta kun ei niin ei sitten. Viimeisen Moda-lehden mohairliivi oli muutenkin muuntautumaisillaan ikuisuusprojektiksi, mutta presidentinvaalin tuloslähetystä katsellessa sain sen sentään tikuteltua loppuun.

Pattern: Moda 1/2012. Yarn: Karen Noe Super Kid Mohair (80% Super Kid Mohair, 20% polyamide), 68g/666m. 

Tämä projekti hieman muuntautui matkan varrella. Noin 7 cm helmaa neulottuani huomasin, että olinkin luonut silmukoita yhtä pykälää isompaa kokoon kuin piti, ja liivistä oli tulossa malliltaan teltta. Mohairlankaa ei hevillä pureta, joten piti keksiä muut keinot korjata tehty virhe. Ohjeen liivi oli täysin suora, mutta ei hätiä mitiä: kavennuksia sinne ja pari lisäystä tänne, ja avot, liiviin tuli hieman slimmattua muotoa. Koska lankaakin riitti ja riitti, tein helmasta myös hieman pidemmän kuin ohjeessa, ja pyöröneuleena, tietty. Jälkikäteen ajatellen liivi onkin ihan hyvä näin. Alkuperäinen mallikin oli toki ihan kiva, joskin hivenen tylsä neulottava.

Perfektionistia jäi taas yksi pikku asia kaihertamaan, nimittäin kaulus. Silloin, kun saisi kerrankin päätellä tiukasti ja se olisi jopa tuloksen kannalta suotavaa, meikäläinen päätteleekin todella löyhästi. Kaula-aukko on yli-iso, irvistävä lötkerö, joka saisi olla pienempi, mutta ei vieläkään pureta, ei. Kädentiet puolestaan ovat sitäkin tiukemmat.

Lanka on muutoin aivan ihanaa. Miinuksia lankavarastoon tästä kertyi ruhtinaalliset 68 g, eli jos vuoden neulomistavoite oli 190g/viikko, tätä tehdessä jäin jälkeen tavoitteesta jotakuinkin 170g x3=510 g. Varastoon jäi tätä lankaa vieläkin 32 g eli reilu kerä. Ei kukaan sattumoisin sitä haluaisi: on nimittäin niin riittoisaa, että yhden pikku huivin tuosta voisi vielä saada...?

Eilen illalla olin neuleharppuystävieni Virpin ja Drucillan kanssa Musiikkiteatteri Koitossa katsomassa Queen-musikaalia Show Must Go On. Ilta oli kokonaisuutena mukava, joskin eräs nimeltä mainitsematon naispuolinen esiintyjä nostatti kauhun väristyksiä epävireisellä laulullaan ja sössöttävällä suomenkielellään. Kimmo Blom sen sijaan oli varsin mukiinmenevä Freddie Mercury (varsinkin ihonmyötäisessä kullanvärisessä glitterhaalarissaan ;)), vaikka kukaan ei alkuperäiseen tasoon mitenkään voi yltääkään. Tosifanimme Drucilla ei kuitenkaan toivu traumoistaan ihan äkkiä. Minä ihan tykkäsin, varsinkin kun seura oli niin mainiota.

Niín ja hämmästyttävää kyllä, Virpi oli ainoa jolla oli neulomus teatterissa mukana!