maanantai 30. huhtikuuta 2012

Juurilla!

Säännöllisin väliajoin pitää käymään juurilla. Ei liian usein, muttei liian harvoinkaan. Taas oli aika päästä ruuhka-Suomesta hetkeksi maaseudun rauhaan  - sinne, mistä on pysyvästi jäänyt hippunen Satakunnan savimaata kynsien alle merkiksi maalaistaustasta. Sunnuntaiaamun kaunis kevätsää houkutteli luontokävelylle.


Seuraakin sain retkelle ihan pyytämättä: karvaisen kaverin, energiapakkauksen, jota Tessuksi kutsutaan. Retken määränpäänä oli  luonnontilainen katajainen mäki, jota koko pienen ikäni olen kutsunut Vuokkomäeksi. Täällä olen istuskellut sammaleisella kivellä monena nuoruuden kevätpäivänä, haaveillen ajasta jolloin pääsen pois metsän keskeltä: ihmisten ilmoille, niin sanotusti.


Matkalla ohitimme melkoisen muurahaispesän, josta Tessu ei tosin piitannut pätkääkään...


...sekä paljon niitä ihanuuksia, joiden mukaan tuo aurinkoinen metsikkö on saanut nimensä.


Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden... Tyypilliseen tapaan sinisiä vuokkoja oli hieman harvemmassa kuin valkoisia. Vaan siellä niitä oli, siellä täällä: sinisiä tähtiä vihreän sammaleen seassa, taivaan sineä heijastaen... (jestas kun olenkin runollisella tuulella)


Vuokkomäkeen kantautunut kurkien, joutsenten ja muiden lintujen metelöinti houkutti jatkamaan matkaa kauemmas, järven rantaan. Karvainen kaveri tietenkin innokkaana kaukana edellä.


Kohde havaittu - mikähän se siellä?


Kurkihan se siellä käyskenteli, rantapajukossa. Pokkarikamera ei mahdollistanut kunnon kuvaa tältä etäisyydeltä.


Karvainen kaveri ei mitenkään malttanut olla kastelematta koipiaan...


...ja oi sitä vapauden riemua kun sai kuraisena kirmata pellolla, välillä pölyisessä maassa kieriskellen!


Viis veisasin siitä, että taisin rikkoa sääntöjä käydessäni viitisentoista metriä kansallispuiston puolella, merkitsemättömällä reitillä ja kytkemättömän koiran kanssa. Puiston rajaa osoittaneen taulun paikka on nuorena ohitettu monen monituiset kerrat: tuskinpa se luonto siitä nytkään häiriintyy. Koirulikin käyttäytyi kerrassaan hienosti ja luonnon rauhaa kunnioittaen. Se hiljaisuus, mikä tuolla kotipuolessa vallitsee, on nykyään aina niin hämmentävää. Ei auton, lentokoneen, ei mopon eikä ihmisten ääniä: vain lintujen laulua ja tuulen huminaa.

Voinpa vain kuvitella isäntäväen kiitelleen kovasti, kun lainakoirani kotiutui yltä päältä märkänä ja kuraisena. (Anteeksi veliseni, itsepä kaveri lähti minua seuraamaan ;) )


Nuoruudenkodin pihan kukkapenkissä kukkivat äidin istuttamat sinivuokot, hivenen runsaammin kuin siellä sammaleen keskellä metsässä.


Niin mukava kuin tuosta rauhasta olisi ollut nauttia pidempäänkin, elämän realiteetit ja maanantain työpäivä pakottivat palaamaan tänne nykyiseen kotiin. Kevät alkaa olla sen verran pitkällä, että salaisen neuleystävän lähettämät karjalanneidot ja begoniat ovat jo saaneet varrelleen mittaa ja pääsivät muuttamaan keittiön varjoisalta ikkunalta valoisalle terassille. Toinen karjalanneidoista on vaan kovin vaatimaton varreltaan: saa nähdä tuleeko siitä mitään. Pääsiäisnarsissit odottavat vielä maahan istuttamista.


Nyt lasi kuohuvaa ja Vapun viettoon. Vastapainona viikonlopun hiljaiselle luontoretkelle huomisaamun kävelyretki suuntautuu Helsingin Ullanlinnanmäelle, ei koiran vaan muutaman kymmenen tuhannen muun valkolakkisen kanssa. Kippis ja kulaus - olkaahan kaikki fiksusti. Hauskaa Vappua!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Olen sanaton!

Postilaatikosta löytyi toissapäivänä saapumisilmoitus, joka olikin leimattu saapuneeksi jo perjantaina. Ei ollut meidän perheestä taaskaan kukaan vaivautunut maanantaina postilaatikolle, eikä ilmoitus ollut perjantaina vielä ehtinyt jakeluun. Eilen menin suoraan töistä konserttiin (Sibeliuksen toinen sinfonia Musiikkitalolla HKO:n toimesta ja Olari Eltsin johtamana, upea kerrassaan!), joten sitäkin malttamattomampi olin tänään.

Eikä ollut postireissu todellakaan turha. Salaisen neuleystäväni lähettämä paketti oli ISO ja PAINAVA.


Maltoin sentään mieleni kotiin asti, mutta kotiin päästyäni olin kuin lapsi jouluaattona. Jätskiostokset lämpenivät kauppakassissa, kun revin pakettia auki. Sisältö oli kerrassaan mykistävä.


Siellä oli siis ihan vaikka mitä: upea helmenharmaa Vlad-huivi Rose Mohairista neulottuna...


...herkkupaloina neljä kerää Puro Batikia, monen monta pussia valkoista teetä sekä herkullisen hedelmäinen peltirasia sisältäen marmeladeja, jotka myös maistuivat hyvältä: halusin rasian heti käyttöön nappirasiaksi, joten päätin tyhjentää sen heti ;D


Karvainen perheenjäsenemmekin sai osansa - pari virkattua hiirulaista ja gourmet-ruokaa: kengurua ja strutsia. Oho, enpä tiennyt että kissoille on tarjolla noinkin eksoottisia herkkuja!


Paketin paino selittyi muumimuistikirjalla sekä Lesley Stanfieldin kirjalla Kauneimmat Neulemallit, joka mukavasti täydentää kirjahyllyäni (siis keittiön yläkaappia, koska varsinainen kirjahylly pursuaa yli, joten arvokkaimmat kirjat ovat muualla).


Aivojumppaakin oli mukana. Ensin ihmettelin, kun paketissa ei näkynyt korttia. Sittenpä löytyikin tarkasti ja tiukasti kiinni liimattu kirjekuori. Sieltä löytyi tämmöinen yllätys...


...eli palapelikortti, joka minun piti ensin koota saadakseni sen kääntöpuolen luettua. Insinöörin järjestelmällisyydellä siitä selvittiin, ja kuva olikin suloinen!


Voi hyvät hyssykät, mikä paketti. Mielenkiinnolla odotan sitä viimeistä! Kiitos!

Neulerintamalta ei olekaan kuulumisia. Riikinkukkohuivi Nauravan lampaan huivisilkkivillasta on vähän yli puolen välin eli sen parissa menee vielä varmaankin pari CSI Miamin jaksoa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Sylvi kevätretkellä!

Eilinen sateinen ja harmaa päivä selkeni ihanasti iltaa kohden ja houkutteli iltakävelylle merenrantaan.

April evening at the seaside. Finally all the snow is gone!

Mahtavaa kun on taas kevät, ja kaikkien säätöjen ja sähläilyjen jälkeen Sylvikin on valmis. Tallinnasta ostetut napit olivat täydellisen epäonnistunut valinta: ne jo kertaalleen paikoilleen ommeltuani revin kaikki irti, ja jätin maanantaina neuletapaamisenkin väliin metsästäessäni kaupoista sopivia kiinnityshakasia. Kun sitten pääsin valitsemieni hakasten kanssa kotiin, yksi niistä katkesi ennen kuin sain sitä edes kiinnitettyä. Siispä kauppaan uudelleen, seuraavana iltana. Takkiin neulotut napinlävetkin piti tietenkin silmukoida umpeen, kun kiinnitystapa vaihtui kokonaan.


N
Pattern: Sylvi. Yarn: Lovegarn Cosy wool (100% wool, 100g/125m), yardage  1000g. Size L. Needles: 6 mm. I am so sorry about the strange colors in the photo: still trying to learn how to use the new camera...
Kuka varasti luonnosta värit?  Että voikin kameran käyttäminen olla hankalaa. Kuvausapulaiseni käytti kahta kameraa: omalla pokkarillani otetuissa kuvissa turkoosinsininen takki näyttää enemmänkin sähkönsiniseltä. Juniorin omalla digijärkkärillä otetuissa kuvissa taas tähtäys oli pielessä, helma katkesi kesken lähes kaikissa ja muutenkin kuvien laadussa on toivomisen varaa. Kameroiden säädöissä lienee meillä kummallakin vielä opettelemista.


Toinen suurempi kommellus tässä työssä oli se, että unohdin selkäosan ylimmän kukan keskustan nypyt ja huomasin puutteen vasta, kun olin jo ommellut raglansaumat kiinni ja aloittanut huppua. Hätä keinot keksii: tein nuo unohtuneet nypyt jälkikäteen yksi kerrallaan ja ompelin ne paikoilleen. Itse asiassa niistä tulikin siistimmät kuin jo oikeaan kohtaan ja oikeaan aikaan suoraan paikalleen neulotuista nypyistä.


Kolmas harmillinen juttu on se, että takki jäi toivottua lyhyemmäksi, vaikka yritin ennakoida tilannetta ja lisäsin selkäkappaleeseen useitakin kerroksia köynnöksiä häiritsemättömiin kohtiin. Vaikka neuletiheys likipitäen täsmäsi leveyssuuntaan, kerroksia minulla meni kymmenelle sentille selvästi enemmän kuin ohjeessa. Lankaa jäi vielä 270 g, joten varaa olisi ollut tehdä työstä vielä pidempi.

Lisää epäonnistuneita Sylvi-kuvia löytyy Ravelrystä. Tässä vielä varoituksen sana niille, jotka tässä vaiheessa lukemista ovat kateudesta vihreitä tai muuten vaan suunnittelevat Sylvin neulomista. Kannattaa muistaa, että jossain vaiheessa työ näyttää tältä:


Kun kaikkien työhön jälkikäteen neulottavien neljän kukan kaikki 4x5=20 terälehteä on neulottu ja vielä ompelematta kiinni, on työssä 20x2=40 langanpäätä pääteltäväksi, sekä tässä tapauksessa vielä  kymmeneen lankakerään mahtuneen yhden ainoan solmun aiheuttamat kaksi ylimääräistä. En siis suosittele tätä mallia niille, joille jo parin sauman ompelu tekee tiukkaa ja aiheuttaa töiden ufoutumista. Jos joku olisi varoittanut (tai olisin edes itse tullut ajatelleeksi asiaa ajoissa, mikä lienee kohtuutonta kuvitella tällä tahattoman masokismin tasolla), olisi takkimalli saattanut vaihtua. Koko sunnuntai-iltapäivän vieneen viimeistelyn aiheuttamaa henkistä tuskaa lievitti aurinko, jonka lämpö mahdollisti jo neulomisen terassilla, sekä auringosta kanssani nauttinut karvainen kaveri.



Muuten, eilisillan merenrantatuulessa pelkkä  neuletakki osoittautui hyisen kylmäksi vaatekappaleeksi, ja iltalenkki jäi tosi lyhyeksi. Harkitsen vielä Sylvini vuorittamista, mutta pelkään pilavani työn sillä lopullisesti. Ehkäpä sään pitää lämmitä hieman eilistä lämpimämmäksi ennen kuin Sylviä voi oikeasti käyttää. Sitä odotellessani hörpin kuumaa juotavaa kotisohvalla ja jatkan pitsihuivini neulomista. Vaikka Sylvistä pamahti huhtikuulle lankavarastoon kilo miinuksia, taitaa toukokuun langankulutussaldo jäädä 50 g:aan...

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lankaisat läksiäiset

Neuleharppuseurueemme pitkäaikainen jäsen Nele aikoo jättää meidät ja muuttaa toiselle puolelle Tellusta eli Australiaan. Vaikka yritämme vielä keksiä erinäisiä keinoja saada hänet jäämään, osallistuimme kuitenkin mieluusti hänen järjestämilleen läksiäiskutsuille.

Kun kymmenkunta Harppua kokoontuu yhteen, ei lankaa, ruokaa ja meteliä voi välttää. Kuvassa enää rippeet jälkiruokatarjoilusta kauan sen jälkeen, kun pääruoat oli jo syöty. Tai ainakin osa niistä. Nele ehkä pärjää jämillä muuttoonsa asti.


Nelen asuintalossa kaikuneet ääniefektit auttoivat merkittävästi hieman myöhemmin saapuneita löytämään oikeaan osoitteeseen. Ohjelmassa oli luonnollisesti puikkojen kilistelyä: itse sain viimeistellyksi viikon verran keskeneräisenä roikkuneet siililapaset, jotka toivottavasti vielä sopivat kummipojan kätösiin.


Pelkän neulomisen lisäksi saimme aikaan myös muuta lanka-aiheista: sekä Paella että minä saimme hyödyntää Nelen kerimislaitetta, vaikka kaverin kätösiä tarvittiin vyyhdinpuiksi.


Paellan turvonneet peukalot???
Kerimislaitteen ansiosta sain aiemmin keväällä Salaiselta Neuleystävältä saamani huivisilkkivillalangan kerälle ja huivin alulle. Kokonaista neljä kerrosta tehtynä tällä hetkellä. Siitä se lähtee, vaikka hyppäys Sylvi-takin puikkokoosta 6 mm huivilangan vaatimaan 3 mm:iin oli aikamoinen.

Kerimisen, neulomisen ja virkkaamisen ohessa leikimme kotikemistejä ja jonottelimme valkoisten lankavyyhtimme kanssa Nelen liedelle...



...jossa porisi illan aikana jos jonkinvärisiä noidanliemiä. 


Näin siis autettiin Neleä pääsemään ennen muuttoa eroon hamstraamistaan Kool-Aideista. Aika hyvää työtä siinä teimmekin, ja värjäyskattiloiden poristessa liedellä Nelen keittiö alkoi illan mittaan muistuttaa ilmastoltaan enemmän tropiikkia kuin Espoota. Tämmöinen spagettilautanen minulla oli kotiintuomisina (ja kotiinhan ei lähdetty, ennen kuin ukkokullat alkoivat soitella perään yhdelle jos toisellekin).



Lankaspagetti sai kuivua kylppärissä, ja aamulla se oli valmista vyyhditettäväksi. Näin siis kerä valkoista Schoppelwolle Admiralia sai muuntautumisleikin ansiosta aimo annoksen lisää viehätysvoimaa. Kuvan värisävyt eivät imartele vyyhtiäni, joka luonnossa on paljon kauniimpi: ihana turkoosinvihertävä sävy.


Tästä tulee ennen pitkää Nele-sukat, koska vyyhti on ihan illan emännälle tyypillisen värinen. Sopiva ohje pitää vaan päättää. Täytynee hankkia lisää Kool-Aideja omaankin varastoon, tosin enpä tiedä onko koolaus yhtä hauskaa yksin kuin seurassa. Johtaa vaan pahimmillaan valkoisen langan ylettömään hamstraukseen.

Kiitokset vaan kaikille harppusille, oli taas niin mukava tavata. Seurueen jäsenten erilaisuus ja samalla niin suuri samanlaisuus on aina niin virkistävää. Seuraava tapaaminen olisikin jo.... hetkinen... ...huomenna?! Sitä odotellessa Sylviä viimeistelemään. Jospa se lopultakin valmistuisi.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Ristipistoufon tarina, vol. 1 (Neverending story?)

Vuosituhannen vaihteessa asuimme hetken aikaa Yhdysvalloissa. Sikäläisen kotipaikkakuntamme hyvin varusteltu askarteluliike myi myös ristipistotarvikkeita, ja tulin sieltä ostaneeksi Cross-Stitch Christmas -lehden. Kyseisessä lehdessä on aivan hurmaavia jouluaiheisia ristipistomalleja, ja innostuin silloin stay-at-home-mom-aikanani aloittamaan kyseisestä lehdestä joulukylätaulun. Tämmöinen siitä piti tulla...

A cross-stitch pattern which I started in 1999..

...ja tämmöinen se on nyt, melkein kolmetoista vuotta myöhemmin.

...and how the project looks today. Not quite ready yet. I may need another 13 years to finish it.

Ristipistoilijana olen aika vasta-alkaja, sillä loppuunsaattamani ristipistoprojektit ovat yhden käden sormin laskettavissa. Niinpä tämä saattoi alunperinkin olla hivenen vaativa pistely meikäläiselle. Ilmankos työ on jäänytkin ufoutumaan näin pitkäksi aikaa. Neulojaystäväni Virpi, joka on myös innokas ristipistoilija, on nyt selvästikin päättänyt tehdä parhaansa auttaakseen minua tekemään taulun loppuun. Koska yksin ollessani mieluummin neulon kuin pistelen, Virpi vienosti ehdotteli ristipistotapaamista, ja koska seura aina kelpaa, olohuoneemme muuntui iltapäiväksi ristipistotyöpajaksi.

Some friends came over with their cross-stitch projects: and simsalabim, my long-lasting project proceeded  a little bit as well!

Vierainani olivat Virpi ja Daniela, jotka ovat tässä hommassa ihan ammattilaistasoa, sekä Huopatossunen, joka on pistoilijana aivan vasta-alkaja.Hän ja minä saatamme ehkä tarvita pientä kannustusta ja potkimista jatkossakin saadaksemme jotain aikaan. Aika kuitenkin meni hyvässä seurassa kuin siivillä, ja vaikka edistystä on ufostani vaikea havaita, muutaman piston sain sentään aikaan. Ehkäpä tämä tästä joskus vielä valmistuu - ehkä muutama sata tapaamista myöhemmin???

Eiliset krookuspenkistä ottamani kuvat kirvoittivat hivenen kateellisia kommentteja. Lohdutukseksi kerrottakoon, että pihastamme valtaosa on edelleen lumen alla. Valitsemalla kuvauskohteen ja -kulman oikein, siis suunnaten kameran siihen ainoaan kukkivaan kukkapenkkiin, voi kuitenkin hämätä sopivasti. Kuvat olivat kuin olivatkin silti tältä vuodelta, ja vaikka krookukset eilen aamupäivällä olivat vielä nupulla, myöhemmin auringonpaisteessa ne avasivat kukkansa oikein upeasti!

First flowers of spring 2012 in full bloom. 


sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Iloista pääsiäistä!

Kevät on tullut ja kukkapenkissä tapahtuu!


Krookukset availevat nuppujaan...


..ja pari muutakin on joukossa. Tietääkös joku tälle nimeä? Syksyllä olen nämä istuttanut, ja talven aikana on ehtinyt jo laji unohtua.


Vaikka iso osa pihasta on vieläkin lumen peitossa, keittiön ikkunalla on kasvamassa kesäkukkia Salaisen Neuleystäväni lähettämistä mukuloista. Juurtumassa on myös pari huonekasvia, jotka saivat pitkästä aikaa uudet mullat. Huomatkaa uudet kesäverhot ja pöytäliina: Drucillalle tiedoksi, että Eurokangas-visiittimme ostoksista ensimmäinen on nyt käytetty ihan kokonaan. Nämä ompelin siis kiirastorstaina vielä Jumbon Harpputapaamisen jälkeen.


Meillä kävi myös pääsiäisvieraita. Tämmöinen otus vietti meillä pari päivää emäntänsä ja isäntänsä kanssa..


...ja herra Napoleon suhtautui häneen asianmukaisella ylenkatseella. Katti joutui parikin kertaa kipuamaan pöydälle turvaan läähättävän ja kuolaavan koiran lähentely-yrityksiltä (minun harmikseni: kissan paikka ei periaatteessa ole pöydällä, vaikka käytännössä olen luovuttanut taistelun jo ajat sitten). Mies ilmaisi asian osuvasti: koira liikkuu kahdessa dimensiossa, mutta kissa kolmessa. Tällä koiruudella meni vuorokausi siihenkin että oppi meillä kulkemaan portaita ;)


Pääsiäisvieraiden kanssa käväistiin eilen illalla sivistämässä itseämme ja kuulemassa Johannes-passiota Musiikkitalossa. Puikotkin ovat silti vähäsen kilisseet. Sylvi on nyt pingottumassa eli enää ompelua, huppua ja kukkien terälehtiä vailla.

My Sylvi is being blocked. It does not look so bad anymore. At some point I was afraid that the coat will be too small and short, now my fear is just the opposite!
Nyt jatkamaan pääsiäisen viettoa ja neulomaan paria pikkuiselle siililapaselle, jonka tekaisin Sylvin kuivumista odotellani. Maukasta mämmiä kaikille!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ostoksia, ompeluksia ja historian huumorihavinaa

Virvon varvon tuoreeks terveeks... pikkunoitia on käynyt ovella tiuhaan tahtiin ja blogikissa Napoleonilla riittää ihmettelemistä.


Ihmeteltävää on ollut tässä viikonlopussa muutenkin. Ompelukärpänen tuntuu puraisseen yhtä jos toistakin näin kevään korvalla. Perjantaina tulin poikenneeksi Eurokankaaseen, vinonauhaa oli tarvis ja palakorista löytyi vähän muutakin:


Jostain syystä puuvillakankaat kiinnostivat kovasti, ja haaveissa siintää jonkinlaisen tilkkutyötekniikan opettelu. Ompelukoneeni tuli siis lopultakin kuntoon, ja viime viikolla virittelin vanhoja taitoja aloittaen helpoista. Ensin syntyi meille uudet lakanat (miehen 2,5 m peittoon ei niitä valmiina löydy)...


...ja sitten ompelin arpajaispalkinnoiksi pari puikkopussia.


Toinen meni blogiarvontapalkinnoksi Huopatossuselle ja toinen meni eiliseen arvontaan Neuleharppujen juhlamatkalle. Käväisimme siis Neuleharppujen vahvistetun kokoonpanon kanssa Tallinnassa ostosreissulla. Menomatkan arvonnassa sain itseTiitulta näin ihanan pussukan:


Itseommellun Unikko-pussukan mukana tuli keväisiä servettejä, nappeja (oi mitä värejä!) ja silmukkamerkkejä: niitähän aina tarvitaan. Kiitos Tiitu!

Tallinnaan saavuttuamme suuntasimme alkajaiseksi Karnaluksiin - tietenkin. Viime kesänä olin lankamatkailun ensikertalainen, minkä takia noviisin sekoaminen näkyi 5,5 kg ostoksina. Nyt olin jo kokenut konkari, ja vakaasti päättänyt lankaostosten pysyvän kohtuuden rajoissa. Lähinnä muita tarvikkeita lähdin hakemaan. Yllätin sitten itsenikin. Tässä tämän kerran ostokset!

The result of our knitting group's shopping trip to Tallinn yesterday.  All kinds of accessories for knitting and sewing.
Nappeja, neuloja, kaavionlukuapu, vinonauhoja... kaikkea pientä kivaa. Hieman erilainen saalis kuin viime vuonna. En siis todellakaan ostanut tällä kerralla viittä kiloa lankaa kuten viimeksi, mutta pitihän sitä vähän herkkuja saada:

The one and only - only one skein of Estonian wool purchased! And some candies, of course. Not to mention Vana Tallinn Cream Liquor.
Todellakin, ostin itselleni vain 140 g vyyhdin vironvillaa, tällä kertaa huivilankana ja uutuusvärin innoittamana. Ei paha! Parisen sataa grammaa lahjalankoja tuli myös mukana kotiin, mutta niitä ei sovi vielä täällä esitellä ;).

Kiitokset Virpille matkajärjestelyistä! Kovin maltillisilla lankaostoksilla muutkin selvisivät viime vuoteen verrattuna. Hauska oli reissu silti ja seura hilpeää kuten aina.

Muutamat jo kaipailivatkin huumoripläjäystä, josta annoin ennakkovaroituksia jokin aika sitten. Päivällispöydässä intouduimme muistelemaan kultaista 80-lukua, joten muistellaanpa lisää. Tästä alkoi meikäläisen neuleharrastus: ensimmäinen neulepuseroni omaa käsialaa, katsokaa ja ihailkaa!

My first knitted piece - I honestly do not know how to call it.
 Eikö olekin hienoa, että noin viidestätoista lisäkilosta huolimatta mahdun vieläkin seiskaluokalla tekemääni neuleeseen? Eikä siinä vielä kaikki. Olin yläasteaikana kovasti innostunut ompelemisesta, ja tätä takkia en ole koskaan ajatellut hävittää. Jos joku joskus pitää kasaribileet, arvatkaapa mitä laitan päälle?

Straight from the 80s! I sewed this coat in 1985, or possibly 1986, at the age of 15.  
Eikös olekin hieno takki, ja kovin erilaista värimaailmaa kuin mitä minun päälläni nykyään näkee? Arvatkaapa mikä tuolloin pastellien kultakaudella oli lempivärini... Niin siinä takissa on muuten tamppikin.


Söpö kuin sika pienenä, vai mitä. Oi niitä aikoja. Toivottavasti kukaan harppuystäväni ei tässä vaiheessa kuollut nauruun. Haluaisin kovasti matkailla heidän kanssaan vielä jatkossakin.

Eipä muuta kuin kultaista kevättä, jatkan ompeluksia!