Kalifornian auringossa, osa V. Kanjoni-ihmeitä, hulabalooelämää ja kotiinpaluu.

Kotiinpaluusta jo kaksi viikkoa. Olisiko aika saada matkakertomus loppuun?

Hollywoodin kuumuudesta ajoimme yhtäjaksoisen pidemmän pätkän Arizonaan: muutama sata kilometriä silkkaa autiomaata...

Desert view somewhere in Arizona.

...ihan vain näitä maisemia varten.

Grand Canyon, Arizona.

Anteeksi kuvaspämmäys, en millään osannut valita minkä laittaisin ja minkä jättäisin pois!

Grand Canyon on näkemisen arvoinen paikka. Helteestä huolimatta kävelimme muutaman kilometrin polun kanjoninrinnettä päästäksemme taas hieman rauhallisemmille paikoilla ja vähän kauemmas turistilaumoista. Itse kanjoniin emme kuitenkaan laskeutuneet; se olisikin heinäkuun helteessä hullun hommaa. Jos kanjonin reunalla lämpötila oli luokkaa +28C, syvällä kanjonissa se saattaa olla välillä +40-+50C.

Kanjonilta lähdettyämme pysähdyimme iltapalalle pikkukaupunkiin nimeltä Williams, joka sijaitsee kuuluisan Route 66 -maantien varrella.

Kaupat olivat enimmäkseen kiinni - jälleen kerran. Harmi, sillä olisi ollut hauska pistäytyä tässä tilkkutyöpuodissa.

 

Sekin jäi siis haaveeksi, joten meidän oli tyytyminen katselemaan villin lännen showta Williamsin kadulla. Enkä raaskinut toteuttaa haavettani cowgirl-bootseista ja stetsonistakaan, vaikka niitä myyvä putiikki olisi vielä ollut auki... nyt kaduttaa.

 

Wild West show in Williams, Arizona.

Matkasukkien hidas eteneminen alkoi tässä vaiheessa matkaa tympiä. Ajaessamme Grand Canyonilta kohti Las Vegasia ja matkan varrella sijaitsevaa Hooverin patoa piti jo kaivaa matkalaukusta Puro Batikit esille ja tehdä pari sytomyssyä.

Hoover Dam at Colorado River, on Arizona-Nevada border.

Padolle saapuessamme lämpötila ulkona oli reilusti yli 40 astetta Celsiusta. Minä tuskastun jo elohopean noustessa yli 25 C:n, joten en todellakaan halunnut kierrellä ulkona jo aiemmin näkemääni patoa katselemassa. Ei sinänsä, onhan tuo valtava, puolelle Kalifornialle energiaa tuottava insinöörien aikaansaannos sinänsä aika mykistävä. Tutustumiskierroksen sijaan suunnittelin istuvani mukavasti ilmastoidussa kahvilassa neulomassa. Se ainokainen kahvila vaan olikin täpötäynnä turisteja, eikä sinne voinut jäädä pöytää varaamaan ruokailematta. Niinpä löysin itseni ulkoa istumasta portailla, +40C lämmössä, neuloen 100% polyakryyliä sormet hikisenä. Ai ihanuutta.

Myssy kuitenkin valmistui juuri sopivasti siinä vaiheessa, kun miesväki palasi parin tunnin kierrokseltaan. Olipa mukava kuulla, että lähes koko kierros oli ollut ilmastoiduissa tiloissa.

Pattern: Butterfly hat (Ravelry). Yarn: Novita Puro Batik (199m/100g). Yardage: 61g/121 m. Needles: 4,5 mm.

Hooverin padolta matkasimme Las Vegasiin, joka oli n. 2200 mailia pitkän automatkamme päätepiste. Rauhaa rakastavana ihmisenä olisin mieluusti jättänyt tämän paikan kokonaan väliin: etenkin, kun Vegasiin saavuttaessa auton lämpömittari näytti huikeita lukemia.

Ulkona oli siis tuossa vaiheessa kuumaa 118 Fahrenheit-asteen eli noin 47 Celsius-asteen verran. Sinänsä mukavaa, jos ei tarvitse liikkua mihinkään eikä tehdä yhtään mitään. Perheen kanssa piti kuitenkin lähteä kävelemään Vegasin kuuluisalle hälisevälle Stripille ja illalla musiikkiteatteriin.

Las Vegas Boulevard (The Strip).

Ei nähty sentään Freddie Mercurya lavalla, vaikka Michael Jackson ja Elvis olivatkin edelleen elossa. Yksi hikinen iltapäivä Stripillä riitti minulle, ja matkan viimeiseksi päiväksi sain järjestettyä miesväen kaupungille keskenään ja itseni lankakauppaan - minnekäs muuallekaan.

Yarn Shop in Las Vegas: Gail Knits.

 Ravelryn tietokannasta löytyi kaksi lankakauppaa muutaman mailin säteeltä hotellista: Gail Knits sekä Wooly Wonders. Molemmissa näytti olevan mahdollista tavata torstaipäivänä muitakin neulojia. Päädyin lähtemään taksilla Gail Knitsiin: kymmenkunta kilometriä noissa lämpötiloissa olisi kävellen ollut hieman liikaa. Taksi maksoi ennakoitua enemmän, mikä vähän harmitti, varsinkin hoksattuani liian myöhään että puolen kilometrin kävelyllä olisin päässyt suoraan bussireitin varteen ja päivälippukin oli voimassa. Kaupassa istuskeli kauppias Gail itse sekä neljä vanhempaa rouvashenkilöä neulomassa. Kiersin valikoiman läpi ja petyin: paljon efektilankoja ja keinokuituja. Cascadea löytyi erivahvuisina laatuina, mutta ei mitään kiehtovaa väriä. Joitain eurooppalaisia lankoja oli myös: kalleinta Marks & Kattensia mitä olen nähnyt. Ei siis ollut tarvetta ostaa lankaa. Ostin kuitenkin Great American Afghan -kirjasen. Vaikka en osaa kuvitella itseäni virkkaamaan miljoonaa samanlaista isoäidinneliötä tilkkupeittoon, voin hyvin kuvitella hyödyntäväni erinäisiä jämäkeriä hieman vaihtelevampaan peittomalliin. Siis vähän pidemmällä aikavälillä.

The nice booklet which I found at Gail Knits. And another chemo cap - pattern Dusty Hill.

Gail Knitsin lanka- ja lehtivalikoiman katsastettuani istahdin rouvien seuraan neulomaan ja aloitin uuden sytomyssyn viime kesän t-paidan ylijäämä-Katiasta. Keskustelun kuluessa kuulin, että Gail Knits on Las Vegasin paras lankakauppa, "koska siellä toisessa, Woolly Wondersissa on niin paljon villaisempia lankoja." Jep. Väärässä paikassa jälleen kerran, olisi sittenkin pitänyt mennä Woolly Wondersiin. Sinne en enää ehtinytkään ennen illan stand up -komiikkashown alkamista. Palasin siis bussilla hotellille pakkaamaan tavaroita paluumatkaa varten sekä viettämään iltaa miesteni kanssa.

Koska Dusty Hill-myssyssä minulla on metallipuikot, en voinut sitä ottaa lentokoneeseen vaan jätin sen odottamaan aikaa parempaa. Paluulentoa odotellessamme Las Vegasin kentällä loin silmukat uuteen myssyyn ja tikuttelin ensimmäisen lennon aikana Puro Batikista vielä poikamaisen myssyn.

Pattern: The Boy Hat (Ravelry). Yarn: Novita Puro Batik (199m/100g). Yardage: 47 g/ 93m. Needles: 4,5 mm.

Tämä oli ihanan simppeli ja nopea projekti, joskin hetken aikaa pyörittelin noita päälakikavennuksia ennen kuin sain ahaa-elämyksen ja silmukkaluvut täsmäämään. Projekti olisi ollut todella helppo, jos mukana olisi ollut muutama silmukkamerkki. Nytkin myssy kuitenkin valmistui konetta vaihtaessa Denverissä ja pitkälle Euroopan-lennolle jäi vain sukkaprojektin jatkaminen.

Borta bra men hemma bäst. Kotona odotti kissa, joka ei tiennyt miten päin olisi ollut palveluskunnan kotiutuessa, vaikka hänellä olikin ollut hyvät hoitajat: kotiamme poissaollessamme lainanneet naapurimme tanskalaiset sukulaiset olivat jättäneet kiitokseksi paitsi suklaata ja muita herkkuja, myös jotain itsetehtyä. Saimme kauniit virkatut patalaput ja -kintaat. Vaikka matka oli mukava, vielä mukavampaa oli päästä kotiin, ja ah miten ihanalta tuntui vilpoinen <20C sää verrattuna Nevadan >45 C lämpötiloihin!

A nice gift from a danish couple who loaned our house and took care of our cat while we were travelling.

Kalifornian auringossa, osa IV: Hollywoodin kuumuudessa & matkasukat!

Varoitus: Tämä ei vieläkään ole matkakertomuksen viimeinen osa. Toiseksi viimeinen kuitenkin.


Hollywood. Elokuvafriikkien unelma.

Onneksi matkalta löytyi tämmöinen edullinen motelli. Pihassa omistaja näytti kantavan jotain nyyttiä auton takakonttiin.

Does this motel look familiar to you? If not, you haven't seen one certain movie classic.

Näyttikö yhtään tutulta? Universal Studioilla siis oltiin. Ja jos ei lamppu syttynyt, on varmaan jäänyt vanha kunnon klassikko Psyko näkemättä, tai sitten siitä on aikaa.

Koska olen rauhaa rakastava ihminen, minulle ensimmäinen Universalin teemapuistossa viettämämme Hollywood-päivä koostui epämukavista asioista: hälyä, meteliä, kuumuutta ja päänsärkyä.

Tämmöiset vesihöyryvilvoittimet auttoivat sentään hiukkasen (paljonkohan mahtavat kuluttaa energiaa, ja sitä tuossa ilmastossa kallisarvoista vettä).

Onneksi elokuvafriikki perheeni tykkää tällaisista teemapuistoista. Liukenin siis omille teilleni ja kirjoittelin kahvilassa postikortteja pirtelöä siemaillen, kun miehet säntäilivät ympäri puistoa. Harmitti kyllä sekin, että neule jäi aamulla autoon.

Toinen päivä oli mukavampi: tunnistattekos tätä paikkaa?

Have you ever seen this café? Well, normally there are some people sitting on this couch..

Pettymys oli iso, kun täällä ei ollutkaan Günther tarjoilemassa cappuccinoa. Eikä Rachel. Espressokeitin ei muutenkaan toiminut. Eikä edes Joey ollut paikalla, Rossista ja Phoebesta puhumattakaan. (Kuka kaipaisi Chandleria, saati Monicaa?)

Tällä kertaa olimme siis Warner Brosin studiokierroksella ja saimme kuvauttaa itsemme Frendien kahvilassa. The Big Bag Theoryn (suom. Rillit huurussa) studiossa ei valitettavasti Leonard-fanikaan saanut ottaa kuvia, mutta kuvausryhmän auton ikuistamista perhealbumiin ei sentään kielletty.

Hollywoodista lähdettyämme jatkoimme perheenpään suunnittelemaa matkaosuutta. Ajoimme yhden illan aikana vähän pidemmän pätkän Arizonaan asti. Vuokra-Chevroletin niellessä moottoritietä ylläpidin perheen huolto- ja viihdekeskusta auton takapenkillä pitkäjalkaisten miesteni vallatessa etupenkit. Tehtäviini kuului edelleen kartanluku aina silloin kun navigaattori alkoi sekoilla, jolloin oli noin 5 sekuntia aikaa löytää oikea kohta kartasta ennen seuraavaa liittymää. Samoin jouduin tarjoilemaan kuskille kylmiä juomia mukanamme olleesta kylmälaukusta sekä huolehtimaan maisemien katselun ohessa perheen kameroiden, kännyköiden ja muiden vimpakkeiden lataamisesta.

Siirtymät paikasta toiseen olisivat saattaneet käydä hyvinkin tylsäksi, samoin kuin lennot, ellei mukana olisi ollut mitään neulottavaa. Tätä varten mukaan oli tietenkin varattu sopivia projekteja. Varsinaisen matkaneuleeni valitsin siinä toivossa, että se muistuttaisi minua jotenkin Kalifornian lämpimästä auringosta sittenkin kun Suomessa on taas kylmää, märkää ja pimeää. Lankavarastostani valikoitui nmukaan käyttötarkoitukseensa aivan täydellinen lanka: Ilun Handun kullankeltainen merinosukkalanka, joka väriltään muistuttaa kovasti Kalifornian ilta-auringossa kylpeviä kukkuloita.

Viime tingassa ennen matkaanlähtöä olin valinnut sopivan ohjeen: Cusp-sukat Cookie A:n vastikään ostamastani kirjasta Sukkia. Rakkaudella. Silmukat loin lentokoneessa Helsingistä lähdettäessä, ja tikuttelin sukkia pikkuhiljaa matkan varrella lennoilla ja ajomatkoilla. Viimeinen kärkikavennus jäi  kotona tehtäväksi, vaikka valmistuminen ei paluulennolla paljosta jäänyt kiinni: uni voitti pitkän matkan viime metreillä.



Pattern: Cusp Socks (Source: Cookie A: Knit.Sock. Love.) Yarn: Handu Merinosukkalanka (400m/100g).
Needles: 2.5mm. Size: 40. Yardage: 81g/324m.

Vaikka itse sanonkin, Cuspeista tuli aika kivat. Ja kyllä tuo väri edelleen saa aikaan haikean kaipuun sinne suuren mantereen länsirannikolle!

Kalifornian auringossa, osa III: Isoja ja vielä isompia puita

Varoitus: tämä on tylsä postaus täynnä maisemakuvia. Ei kerrassaan mitään neuleaiheista.

Vietettyämme päivän Yosemiten kansallispuistossa siirryimme pykälää etelämmäs toiseen kansallispuistoon. Tutustuttuamme San Franciscon seudulla Kalifornian rannikon punapuihin (Sequoia sempervirens) halusimme käydä myös  Sequoia & Kings Canyon National Parkissa, joka on tunnettu toisesta punapuulajista: mammuttipetäjistä (Sequoiadendron giganteum), jotka häviävät rannikon punapuille korkeudessa mutta voittavat ne kirkkaasti paksuudessa ja tilavuudessa. Yosemiten seudulla Mariposa Grovessa näimme niitä v. 2000, mutta Sequoia National Parkissa näitä komeita puita on huisin paljon enemmän. Täällä ihminen tuntee itsensä pieneksi!

At Sequioa National Park. These Giant Sequoias are amazing!

Nämä mahtavat puut kasvavat 1400-2000 m korkeudessa merenpinnasta, joten lämpötila oli varsin sopiva kävelylenkille. Kansallispuiston hyväkuntoisilta poluilta löytyi meillekin varsin sopivia muutaman kilometrin mittaisia reittejä. Jälkimmäinen niistä vei meidät (ja miljoona muuta turistia) maailman suurimman puun luo, tilavuudessa mitattuna siis.

The Biggest Tree in the world (in volume).

Kenraali Shermanilla riittää halkaisijaa n. 11 metriä, ja on sillä korkeuttakin, jotakuinkin 85 metrin verran.

Mammuttipetäjät ovat muuten mielenkiintoisia eliöitä.



Niiden paksu kaarna sisältää runsaasti tanniinia, joten ne kestävät pitkään lahoamatta eivätkä heti kuole metsäpalojenkaan sattuessa. Metsässä näkeekin paljon palovaurioisia puita, jotka yhä ovat elossa.

Itse asiassa metsäpalot ovat näiden lisääntymiselle välttämättömiä. Paitsi että tuli polttaa aluskasvillisuuden ja mahdollistaa näin taimien valonsaannin, sen kuumuus avaa näiden tiukkasuomuiset kävyt ja irrottaa siemenet. Puu ei siis yksinkertaisesti lisäänny ilman säännöllistä metsäpaloa, joten kansallispuistossa aluskasvillisuutta poltetaan säännöllisesti ja hallitusti. Mekin kävelimme kulotusalueen poikki.

Mitään Nalle Nokikämmen -kirjasta tuttuja ilmiliekkejä emme sentään nähneet, mutta savua ja kytevää maata senkin edestä. Ei suositella astmaatikoille.

Huomaattehan, miten olen säihkyvä ollessani lomalla? ;D



Automatka jatkui, ja tämmöinenkin obstaakkeli tuli vastaan. Tämä hyvin säilynyt puuvanhus on kaatunut jo v. 1937.

Tätä liikennemerkkiä ei Suomen autokoulussa opetettu, mutta viesti oli selvä. Ei nähty nalleperhettä.

Sequoian kansallispuiston viimeinen etappi oli 2050-metrinen huippu Moro Rock. Tamperelaisille tutusti Moro vaan.

Moro Rockin laelle vei päätä huimaava polku, ja tunnustan kättelyssä jääneeni puoleenväliin. Kovahermoisempi puolisko kävi ylhäällä asti, vaikka häntäkin kuulemma hirvitti.

Huipulla ei pelkästään tuule, siellä on muitakin vaaroja.

Polun tällä osuudella minulla olisi matkanteko viimeistään tyssännyt, ellen olisi kääntynyt takaisin jo alempana.

Sain minäkin silti katsella komeita maisemia sekä Sierra Nevadan suuntaan (Pohjois-Amerikan korkein huippu Mount Whitney ei aivan näy tänne asti)

...että länteen Kaliforniaan päin.

Kalifornian rannikolla ja vuoristoseudulla oli ihanan lämmintä, paikoin jopa kuumaa. Se ei kuitenkaan perheen miesväelle riittänyt, vaan piti suunnata etelämmäs. Ja sen jälkeen idemmäs.

 Hollywood on perheeni miesten unelmapaikka, ja siellä vietimmekin kaksi päivää. Ei tästä tarinasta niin vaan pääse eroon... Jatkuu ensi kerralla. Silloin mukana ehkä matkaneulekin.



Kalifornian auringossa, osa II: Sierra Nevadan vuoristoon

Rakkaalle miehelleni terveiset: älä edes yritä lukea tätä, katso vain kuvat. Sisältää aika paljon tekstiä ;). Joulupukki sen sijaan saa lukea.

Arvatkaapas mikä oli San Franciscon pahimman turistirysän, Fisherman's Wharfin myyntikojujen hittituote itsenäisyyspäivänä eli 4.7., kun kylmä tuuli puhalsi koko ei niin kovin Tyynen Valtameren leveydeltä kaupunkiin ja tunki luihin ja ytimiin asti?

Top sellers in San Francisco Fisherman's Wharf on windy evening of 4th of July. Knitted and crocheted animal figure hats - Angry Birds being most common characters.

Se oli siis käsin virkattu tai neulottu pipo, joita myytiin kymmenissä eri kojuissa. Yleisimmät mallit erinäisten eläinmallien joukossa olivat Angry Birds -hahmot. Kyllä meidän suomalaisten aikaansaannokset sentään näkyvät maailmalla, kun tarkasti katsoo. Olen valmis uskomaan että nämä olivat käsin tehtyjä, koska parissa kojussa paleleva myyjä itse virkkasi niitä.

 Meksikolaistaustaisella kiertoajelubussin kuljettajalla oli muuten hauskaa, kun me kylmään tottumattomat suomalaiset ja yksi ruotsalaisperhe vaihtelimme kierroksen aikana avomallisessa bussissa istumapaikkaa löytääksemme mahdollisimman paljon tuulensuojaa, ja tärisimme kylmästä niin että hampaiden kalina varmasti kuului moottorimelun yli. Jostain syystä hän vertasi meidän maitamme Alaskaan ja nauroi katketakseen. Miksiköhän? Tässä ilmainen ystävän neuvo, jos olet menossa joskus San Franciscoon: muista varata lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta vuodenajasta riippumatta. Olin sen ehtinyt 12 vuodessa unohtaa, mutta nyt muistan taas hetken aikaa. Älkää ymmärtäkö väärin: kaupunki on ihana, mutta sää siellä on arvaamaton.

Ja mainitsinko jo että piipahdimme myös Kiinassa?

Chinatown in San Francisco.

Vitsi vitsi... San Franciscon China Town on maailman kolmanneksi suurin kiinalaisyhdyskunta itse Kiinan ulkopuolella. Muistaakseni.

Haikein mielin loimme heinäkuun neljännen eli paikallisen itsenäisyyspäivän jälkeisenä kauniimpana ja huomattavasti lämpimämpänä aamuna viimeiset silmäykset San Franciscon kaupunkiin Golden Gate -sillalta käsin.

Sen jälkeen otimme suunnan itään, sisämaahan, pois kylmän valtameren vaikutuspiiristä kohti Sierra Nevadan vuoristoa ja sen luonnonihmeitä. Matkalla tuli ylitettyä Kalifornian Napa Valleyn viininviljelyalueet ja Central Valley, joka on täysin keinokasteltua maanviljelysaluetta. Kuivaa oli niillä seuduin joilla karja laidunsi. Heinäkin säilyy ilmeisesti tuolla pellolla paalattuna ilman muovikääreitä.

Ajoimme Lake Tahoen suuntaan, ja matkan varrella tuli nälkä sekä jaloittelutarve. Pysähdyspaikaksi valikoitui sattumalta pikkukaupunki nimeltä Placerville, joka on mitä ilmeisimmin elänyt kukoistuskautensa Kalifornian 1800-luvun puolivälin kultaryntäyksen aikoina. Idylliä on kuitenkin vieläkin jäljellä, eikä tätä paikkaa voi parhaalla tahdollakaan syyttää turistirysäksi.

On our way from SFO to Sierra Nevada we stopped for dinner in an idyllic old gold rush town called Placerville.

Miehen pysäköidessä autoa Pleasantvillen, ei kun siis Placervillen, pääkadun Main Streetin varteen katseeni osui kadun vierellä olleeseen kylttiin:
 

Lofty Lou's Yarn Shop in Placerville. Fully incidentally we happened to park our car in front of it. For my BIG disappointment it turned out that he shop had closed only 20 minutes earlier :-(

This place was so idyllic and cute! I did some window shopping - because that was all I could - and was almost crying because I could not get in...

Mikä ihanan idyllinen lankakauppa, ja me osuimme sinne ihan sattumalta: tietysti myöhästyimme sulkemisajasta 20 minuuttia! Itku meinasi päästä, kun tiirailin ikkunasta valikoimaa eikä matkaohjelmaa voinut tässä kohtaa muuttaa niin että olisi voinut jäädä lähistölle yöksi. Täältä olisi saattanut löytyä myös yksi haaveistani, Knitter's Loom, jonka olisin hyvinkin voinut ostaa ja toimittaa kotiosoitteeseen postipakettina. Ei vaan sattunut kohdalle. Täytyy toivoa joulupukilta.

Sen sijaan kylästä löytyi vielä auki oleva ristipistokauppa, joka olisi ollut muutamien pistoilevien tuttavieni unelma.

Another shop in Placerville. And this one was still open.

Thanks to my family, I only walked through and checked the selection. I could have stayed hours though... and spend a few dollars. I am glad I did not have time - stitching is such a pain for me.

Koska olin jo alkumatkasta kartuttanut ristipistotyövarastoani nykytahdilla seuraavien 20 vuoden tarpeiksi ja koska miehet odottivat kärsimättöminä kadunkulmassa, kävelin kaupan läpi ihan pikaisesti sortumatta ostoksiin. Sen verran ehdin katsastaa hintatasoa, että DMC-kirjontalankojen hintataso oli selkeästi kalliimpi kuin isommassa askartelumarketissa: 0,65 $ +vero.

Ei auttanut itku ei vaikka lankakauppa jäi käymättä. Saatuamme murua rinnan alle jatkoimme matkaa vuoriston yli. Maisemat olivat paikoin niin huikeita ja pudotukset tien reunalla niin jyrkkiä, että piti laittaa silmät kiinni ja toppuutella miestä ajamasta liian kovaa.

Road-side creek somewhere on our way east towards Sierra Nevada.

Approaching Lake Tahoe.

Sunset at Lake Tahoe.

To the other side of Sierra Nevada mountain range: to Nevada.

Somewhere close to Carson City, Nevada, where we stayed overnight.

Seuraavat pari päivää kiertelimme vuoristoalueella ja teimme muutaman kilometrin kävelylenkkejä kansallispuistoissa. Myönnettäköön, että varsinaiseen erämaahan uskaltautuneet: retkeilyvarusteet olisi ollut jokseenkin hankala mahduttaa matkatavaroihin (selityksen makua?). Pysyimme siis autoteiden lähellä, valmiilla kävelyreiteillä kymmenien ellei peräti satojen muiden turistien joukossa, mutta niitäkin pitkin päästiin huikean kauniille paikoille!

Sierra Nevada Mountains: a view from Nevada side

Cows <3 <3 <3

Native American Craftmanship

 

It is amazing what some people can do with beads!

After driving a couple of hundred miles on Nevada side, we crossed the mountains again to Yosemite National Park. Elevation at the gate of the park 9945 ft = appr. 3 km.

Puiston puolella pysähdyimme ensimmäisen kerran kuvauskävelylle jossain 2-3 km korkeudella merenpinnasta paikassa nimeltä Olmsted Point.

The first glimpse of the famous Half Dome in Yosemite.

My  No 1 favorite of all 1000 photos taken during this trip!

Someone was hiding under a big rock...

..and he was fast. A marmot.

Ison kiven alla piileksi siis murmeli. Olmsted Pointista tuli ajomatkaa jyrkkään alamäkeen aika pitkälti, ennen kuin oltiin Yosemiten laaksossa. Yosemite Valley on hämmästyttävä U:n muotoinen kilometrin korkuisten graniittiseinämien reunustama laakso, jonka keskellä virtaa Merced River -joki. Laaksossa jalkauduimme uudelleen kävelyretkelle, joka kylläkin oli hiukan tuskaista kuuman sään (n. 30C) ja kiukuttelevan polveni takia.

Varsinkin keväisin Yosemite on mahtava näky, kun vuoriston lumet tulevat vesiputoksina rinteiltä alas. Nyt oli aika kuivaa, joten vesiputouksetkin olivat aika vaatimattomia.

Pitkän kärkkymisen jälkeen onnistuin nappaamaan järjellisen kuvan tästä kaunokaisesta, jonka nimestä minulla ei ole aavistustakaan. Kaunis lintu, ja näitä oli Yosemitessa paljon!

EDIT 22.7.2012: The Google Champion Drucilla identified this bird as Steller's jay - "Samettinärhi" in Finnish.