Neuloin tuolloin kuusi simppeliä pöytätablettia ruskeasta Novita Huopanen Mixistä. Huovutinkin ne jopa. Tarkoitus oli koristella tekeleet Novita-lehdessä olleella auringonkukkahuovutuksella. Totesin kuitenkin että huovutus ei ole meikäläisen juttu, ja auringonkukkakausikin meni ohi, ensin kerran, sitten toisen ja vielä kolmannenkin, ja huopapalaset vaan lojuivat kassissa vaatehuoneen perukoilla. Koko auringonkukkaideakin oli jo alkanut tökkiä, mutta korvaava oivallus antoi odottaa itseään.
Kesällä se löytyi, Ravelrystä tietenkin: Luba Daviesin ihana irlantilaisella virkkauksella toteutettu vaahteranlehti (linkki Ravelryyn). Vielä pari kuukautta asiaa piti haudutella, ennen kuin jämälangat päätyivät käsittelyyn.
![]() |
Pattern: Maple leaves (Ravelry). Yarn: Evilla Artyarn 8/2, Handu Merinosukka, Novita Polku Porkkana. Yarn consumption appr. 5g each. Crochet hook 2.5 mm. |
![]() |
These placemats were knit with 8 mm needles from Novita Huopanen Mix and felted in washing machine. |
Niin ihania kuin nämä lehdet tällaisen syysihmisen mielestä ovatkin, kolmannen kohdalla alkoi tökkiä. Sopivat langatkin alkoivat loppua, kun yksi Evilla-kerä oli mystisesti kadonnut eikä suostunut tulemaan esille. Tuo Porkkana-lehti on jo aika vängän värinen: homeestako lienee noin jännä sinivihreä peräisin? Päädyin siihen ettei kaikissa kuudessa tabletissa tarvita vaahteranlehteä. Siispä Lesley Stanfieldin kirja "Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja: 75viehättävää virkkaus- ja neuleideaa" käteen ja lisää ideoita etsimään.
Rakastan pihlajanmarjoja. Niihin liittyy nimittäin rakkaita muistoja. Pihlajanmarjoille ei löytynyt ohjetta, mutta muokkasin sen Stanfieldin oliivinlehdestä. Hmm no... sinne päin. Marjat näyttävät jokseenkin mehukkailta, ja lehtiäkin olisi pitänyt viitsiä tehdä pari lisää jotta pihlajanoksa näyttäisi enemmän pihlajanoksalta.
![]() |
Rowanberries? Modified from Olive tree branch pattern, from Lesley Stanfield's book "75 birds, butterflies and little beasts to knit and crochet." |
Samaisen kirjan tammenterho ja -lehti ovat mielestäni mittasuhteiltaan hieman pielessä, tai en ole varma, pitää ehkä lähteä luontoretkelle tutkimaan minkä kokoisia tammenterhot ovat...
![]() |
Oak leave and Acorn, from Lesley Stanfield's book "75 birds, butterflies and little beasts to knit and crochet." |
Viimeistä tablettia varten alkoivat ideat ja niihin sopivat jämälangat olla vähissä. Virkkasin ensin pari lehteä Stanfieldin ohjeilla, mutta ne eivät jotenkin sointuneet yhteen noin vain. Lopulta niiden seuraksi syntyi Novita Polku Porkkanan ja Aade lõngin jämistä Herra Etana.
![]() | ||
Snail, from Lesley Stanfield's book "75 birds, butterflies and little beasts to knit and crochet." |
Parasta Herra Etanassa on ehdottomasti se, että hän syö minua vainoavaa Puro Batikia. Tarkasti katsottaessa on nähtävissä että Herra Etanalla on sitä massu pullollaan.
Nyt pitänee kutsua kahvivieraita kun on näin hieno kattaus. Ötökkäkammoiset voivat istua vastakkaiseen päähän pöytää, jos ei Herra Etanan sulous aukene. Ja auta armias sitä joka läikyttää kermakahvinsa hänen päälleen.
![]() |
Felted placemats from Novita Huopanen Mix, 100 g skein per placemat. |
Taas pieneni meikäläisen Novita-varasto, nyt kun nuo 600g Huopasta ovat virallisesti valmiiden kirjoissa. Laskin, että tämän vuoden tahdilla Novitaa löytyy silti neulottavaksi vielä 3,5 vuodeksi vaikka yhtään en ostaisi. Huoh. Milloinkahan sitä pääsisi siihen onnelliseen tilanteesen, että voisi ostaa suunnitellusti ihanuuslankoja kaikkiin projekteihin ilman että kaikki laatikot ovat jotain muuta täynnä?
Ihan on sopiva kattaus näin syyspäiväntasauksena. Kivasti syksyinen ja Hra Etana on ihan huippuhieno, ja sillä on erinomainen ruokavalio;)
VastaaPoistaHyvää syksyä Sinulle!
Kiitos samoin Kristiina!
PoistaTunnelmalliset tabletit, tuo herra Etana on kaiken huippu!
VastaaPoistaHerra Etana kiittää ja heilauttaa sarviaan ;)
PoistaWau, hieno kattaus! Osaispa ihminen virkata.
VastaaPoistaKuulehan Krista. Mä olen tähän mennessä virkannut tuon viimekertaisen bloggauksen mummonneliöpeiton sekä muistaakseni kesällä 2010 wc-paperirullatelineen ja puolittain epäonnistuneen jakun (yksinkertaisena ruutuvirkkauksena). Kouluaikana yritin useaan otteeseen: isoin yritys oli ruutuvirkkauksella jonkinlainen kukkakimppukuvioinen ikkunavaate, jonka jätin ufoutumaan siinä vaiheessa kun tajusin että siitä tulee neliön sijasta hyvin leveä ja toiseen suuntaan kovin matala suorakulmio. Ala-asteen kiinteillä silmukoilla akryylilangasta virkattu pehmoörkki oli pitkään ainoa valmistunut virkkuukseni (ja vieläkin varmaan onnistunein :D). Pikkuhiljaa yritän selättää traumoja, ja siihen tällaiset pikku projektit ovat ihan omiaan. Siitä vaan siis kokeilemaan!
PoistaVitsi miten upeat tabletit! Noihinhan voi tehdä vaikka mitä, eri vuodenaikaan kullonkin sopivat somisteet, alkoi heti jouluaiheiset kuviot tulla mieleen...;)
VastaaPoistaVakavasti harkitsin minäkin sitä että olisin kiinnittänyt koristeet vain pienillä hakaneuloilla juuri tuosta syystä. Päätin sitten kuitenkin ommella ne kiinni (epäkäytännöllistä toki, pesua ajatellen). Koristeita voisin virkata (ihmeen koukuttavaa toimintaa muuten), mutta kuka neuloisi ne tabletit... se oli tylsää jos mikä.
PoistaKertakaikkiaan on aivan ainutlaatuisen upeat tabletit! Minä hurmaannuin täysin:)
VastaaPoistaOn ne hienot. Erityisen vaikuttunut olen Herra Etanan ruokavaliosta. Kannattaa myös varoa ettei Herra E joudu kissan raapimisleluksi, ettei tartte sitä Batikia jatkossa enää kohdata...
VastaaPoistaJäin nyt vakavasti harkitsemaan pitäiskö munkin laskea kuinka paljon Novitaa mun varastossa onkaan. Lankaahan siellä piisaa loppuelämäksi....
V (anonymiteetti kunniaan!)
Ihania! Ja herra Etana vasta ihana onkin.
VastaaPoista