perjantai 2. marraskuuta 2012

Vironvillan muodonmuutos: ruskahuivi ja neulegraffiteja Harppujen tapaan

Uusien lankojen hamstrauksen ohessa olen saanut tuhotuksi jonkin verran vironvillaa. Pari vuotta sitten tekemästäni ruskanvärisestä vauvanhaalarista jäi muutamia jämäkeriä, jotka muotoutuivat touko-lokakuun välisenä aikana (tai siis lähinnä lokakuussa) Revontuli-huiviksi.

Pattern: Revontuli. Yarn: Evilla Artyarn 8/2. Yardage: 155 g/620m. Needles: 5,5 mm.

Lokakuun harpputapaamisessa Jumbossa yksi Fazerin kahvilan tarjoilijoista heitti harppuystävilleni vitsinä, että voisimme koristella vakiopöytäämme. Neuleharppujen seurassa kannattaa aina varoa mitä ehdottaa, sillä tämäkin vitsi otettiin todesta, ja marraskuun tapaamisessa kantapöytämme merkattiin virallisesti Harppupöydäksi värikkäin neulegraffitein.




Virpi kirjoi ompelukoneella yhteenä selkänojatyynyistä tunnustuksen siitä ketkä ovat olleet asialla.


Kuvassa keltavihreänä erottuvassa tyynynkääreessä erottuu meikäläisen kädenjälki: tosin ei keltavihreässä osassa vaan sen alta näkyvässä punavihreäkeltaisessa osassa. Tähän upposi 77 g erinäisiä vironvillanjämiä niin ruskahuivista kuin aiemmista tekeleistäkin. Koska olen tottunut optimoimaan ajankäyttöni tehokkaasti, sain oman osuuteni valmiiksi juuri ennen kuin Fazerin kahvila meni kiinni. Siinä vaiheessa muiden harppujen graffitikääreet olivat olleet paikoillaan jo pitkään.


Graffitit yllättivät kahvilatyöntekijät tulkintani mukaan iloisesti. Aika näyttää saavatko ne olla paikoillaan vai siivoaako joku yli-innokas sisustusarkkitehti ne pois!

5 kommenttia:

  1. Ajoituksen mestari! Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva idea! Toivottavasti saavat olla paikoillaan. Piääkin kulkea silmät auki seuraavalla kerralla kun Jumbon Fazerille tulee asiaa.

    VastaaPoista
  3. Noi on niiiin hienot, että ei niitä voi pois ottaa. Hieno idea ja toteutus. En sitt tullu paikalle ku oli muuta hommaa = hioin tuoleista maalia. Ei siitä malttanu lähteä.

    VastaaPoista
  4. Niin, siitä on muistaakseni puhuttu aikasemminki, että sulla pitää olla selkeä dedline, että homma valmistuu ;)

    VastaaPoista