sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Iloista pääsiäistä!

Kevät on tullut ja kukkapenkissä tapahtuu!


Krookukset availevat nuppujaan...


..ja pari muutakin on joukossa. Tietääkös joku tälle nimeä? Syksyllä olen nämä istuttanut, ja talven aikana on ehtinyt jo laji unohtua.


Vaikka iso osa pihasta on vieläkin lumen peitossa, keittiön ikkunalla on kasvamassa kesäkukkia Salaisen Neuleystäväni lähettämistä mukuloista. Juurtumassa on myös pari huonekasvia, jotka saivat pitkästä aikaa uudet mullat. Huomatkaa uudet kesäverhot ja pöytäliina: Drucillalle tiedoksi, että Eurokangas-visiittimme ostoksista ensimmäinen on nyt käytetty ihan kokonaan. Nämä ompelin siis kiirastorstaina vielä Jumbon Harpputapaamisen jälkeen.


Meillä kävi myös pääsiäisvieraita. Tämmöinen otus vietti meillä pari päivää emäntänsä ja isäntänsä kanssa..


...ja herra Napoleon suhtautui häneen asianmukaisella ylenkatseella. Katti joutui parikin kertaa kipuamaan pöydälle turvaan läähättävän ja kuolaavan koiran lähentely-yrityksiltä (minun harmikseni: kissan paikka ei periaatteessa ole pöydällä, vaikka käytännössä olen luovuttanut taistelun jo ajat sitten). Mies ilmaisi asian osuvasti: koira liikkuu kahdessa dimensiossa, mutta kissa kolmessa. Tällä koiruudella meni vuorokausi siihenkin että oppi meillä kulkemaan portaita ;)


Pääsiäisvieraiden kanssa käväistiin eilen illalla sivistämässä itseämme ja kuulemassa Johannes-passiota Musiikkitalossa. Puikotkin ovat silti vähäsen kilisseet. Sylvi on nyt pingottumassa eli enää ompelua, huppua ja kukkien terälehtiä vailla.

My Sylvi is being blocked. It does not look so bad anymore. At some point I was afraid that the coat will be too small and short, now my fear is just the opposite!
Nyt jatkamaan pääsiäisen viettoa ja neulomaan paria pikkuiselle siililapaselle, jonka tekaisin Sylvin kuivumista odotellani. Maukasta mämmiä kaikille!

8 kommenttia:

  1. Vautsi, pistit paremmaksi! Oikein viimeistellyt reunat ja kaikki. Voi kun osais ja viitsis itsekin. Hmm. Sylvi näyttää oudon vaaleansiniseltä kuvassa, jännä miten väri vääristyy. Ai että siitä tulee ihana. :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkia sinulla. Meillä lumi vielä peittää lähes kaiken, vaikka välillä oli jo sulempaa. Olisiko jääkurjenmiekka tuo kysymäsi kasvi? Tulee keväällä varhain.

    VastaaPoista
  3. Ja edelliseen viestiin vielä lisätäkseni: Mukavaa Pääsiäistä ja käypä poimimassa tunnustus blogistani. :)

    VastaaPoista
  4. Voi jestas, noinko etelässä te asutte? Ei mulla vaan vielä tolleen pihalla kuki mutta sipulikukat on kyllä jo tulossa läpi maasta.... Tai sitte meillä oli täällä vaan niin paljon enemmän lunta. Eihän noiden lumimassojen alta voi vielä mitään noustakaan!

    Ja sullahan on selkeesti hyvä suhde myös ompelukoneeseen!

    VastaaPoista
  5. Ei oo todellista, krookukset ja kaikki! Voi elämä. Ja meillä on piha täynnä lunta, yksikään kukkapenkki ei vielä ole lumesta vapaa. Äh.

    VastaaPoista
  6. Onkos tuo kuva varmasti tältä keväältä. Minä asun ainakin kartan mukaan melko täsmälleen teiltä etelässä mutta meillä on polviin asti lunta pihalla. Kaksi puuta kaatui eilen, muttei vielä niitä varjostavia mäntyjä :D

    Kasvi on tuttu: se on En-muista-mikä ja niitä on meidän pihassamme vaikka minkä muotoisia ja värisiä ;)

    VastaaPoista
  7. Voiko tuo tuntematon kukka olla joku tulppaani?

    VastaaPoista