maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kissahaaste

Krista heitti minulle haasteen. Tässä haasteessa piti ottaa uunituore kuva omasta kisumisusta ja julkaista se sekä kertoa kisumisusta jotakin. Yleensä olen näissä haasteissa toivoton: kun en heti jaksa vastata, unohdan ja haaste hautautuu ikiajoiksi. Pahoittelut siitä, ainakin Neule-Kirpun muistan lähettäneen haasteen johon en tainnut koskaan vastata???

Omantunnon näin kolkutellessa vastataan siis tällä kerralla heti. Tässä meidän Keisarillinen korkeutemme Napoleon, pitkän hellejakson uuvuttamana ilmeisesti vieläkin. Tänään kissaherra aivan ilmeisesti nautti sään viilentymisestä, koska nukkui koko päivän onnellisena viileällä verannalla.  Tässä kuitenkin iltaunosilla jo omalla vakiopaikalla, raapimapuun korkeimmalla tasolla, josta tarvittaessa näkee mukavasti alakerran kaikkiin huoneisiin ja vielä yläkerran portaikkoonkin.


Hmm, onkohan tämä kuva nähty ennenkin? No ei suinkaan, mutta jostain syystä tuhat samanlaista kuitenkin. Niin on tyypillinen asento. Mitäpä keisaristamme kertoisin? Hän ei siis syntyjään ole aivan siniverinen, vaan syntyi noin neljä vuotta sitten tuolla kaukana maaseudulla viisipentuiseen navettakissapesueeseen. Napoleon on kuulemma jälkikasvumme kaikkien aikojen paras lahja, mukaan lukien kaikki syntymä-, nimipäivä-, joulu- ja muuten vaan lahjat (joita on vuosien varrella kertynyt paljon, kalliitakin sellaisia). Hän siis muutti meille heti juniorimme 11-vuotispäivän jälkeen: syntymäpäivän aamuna olisi pitänyt olla videokamera valmiina ikuistamaan pojan ilme, kun poikkeuksellisen isoista paketeista kääriytyi esiin kantokori, raapimapuu ja muita kissan hygieniatarvikkeita. Yllätys oli täydellinen - "Missä se kissa sitten on???????". Tämä siis pari viikkoa sen jälkeen, kun olimme vierailleet kummitädin luona maalla ja vaivihkaa kyselleet pojalta, mikä viidestä pennusta on se kaikkein suloisin. Lapsiraukka oli täysin siinä uskossa, ettei perheen allergiataipumusten takia ikinä saa omaa lemmikkiä. Hieman isukkiaan pitikin suostutella ennen kuin katti meille sai muuttaa. Nyt taitaa vaan olla niin, että kissa on tuon isommankin mieheni kietonut tiukasti viehätysvoimansa pauloihin, ja koko perheen suru olisi suunnaton, jos tuosta karvakasasta pitäisi luopua.

Haaste piti laittaa eteenpäin kahdelle. Ensimmäisenä haasteen saa Hilima, jonka Onni on selvä Napoleonin kaksoisolento (eikä Viliäkään sovi unohtaa). Toisena, koska Huopatossusen ihanaiset Asterix ja Dessi myös saivat tämän haasteen Kristalta, muistan Sarsaa, joka emännöi useampaakin viiksikuonoa.

Ja sitten taas Revontulen pariin. Ei, ne KYHäilyaloitukset eivät edisty vieläkään.

5 kommenttia:

  1. Napoleon ottaa keisarillisen rennosti :)

    VastaaPoista
  2. Jostain syystä meilläkin taitaa olla kissuudesta aika monta kovin samanoloista loikoilukuvaa. Nämä karvaveikot osaavat kyllä rentoutua, pitäisi yrittää vissiin ottaa oppia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon haasteesta, pitääpä vastailla siihen mahdollisimman pian. Napoleonille rapsutuksia ja lajitoverin tuttavallinen Mjau-tervehdys :) -Hilima-

    VastaaPoista
  4. Kissuus on komea ja tuohon silkkiseen turkkiin voisi sormensa upottaa(ja aivastaa sitten komeasti hetken pöyhittyään =)). Tuosta bambupaidasta; se on todella upea. Todellakin kannatti tikuttaa ohutta lankaa. Samaisesta langasta viime kesänä tikutelleena voin sanoa, että lanka on mitä miellyttävintä kuumalla kelillä. Ja seuraavassa harpputapaamisessa sitten nähdään toi paita livenä, eiks jeh! Haluun nähdä ne napit koska eivät tuosta kuvasta juurikaan erotu, mutta Karnassa ne oli kauniit! T:VIrpi, joka ei pääse kirjautumaan googleen.....

    VastaaPoista
  5. Virpi, Bambu on kyllä ihanaa päällä (varsinkin verrattua viime kesän tekeleeseeni Puro Batikista, hui!!), mutta olen kyllä joutunut jo toteamaan senkin, että siitä tulee erittäin ruman näköistä kissan kynnen osuessa kohdalle. Jos siis uudesta lempipaidastani on parin viikon päästä vielä jotain jäljellä, varmasti laitan päälle. Sitä vartenhan näitä tehdään, että voi ylpeillä muille ja kerätä suitsutusta, eiks jeh ;DDD

    Ja hei, tuo kirjautumisongelma, näköjään ei kirjautuminen toimi minullakaan, mutta tuon kommentin voi jättää ei-anonyymisti käyttämällä profiilia nimi/URL :)

    VastaaPoista