sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Sytomyssytapahtumia odotellen, hamstroosin kourissa...

Bloggaaminen on nyt jotenkin jämähtänyt paikoilleen. Pari valmista neuletta odottaa kuvaamisinspiraatiota. Lisäksi puikoille on hypännyt neulejakku Lana Grossan merinovillasta: viikko sitten torstaina sen aloitin ja takakappale on vasta kainaloissa. Ei ole liiemmin ollut aikaa neuloa, ei.

Se ei kuitenkaan ole estänyt langan hamstraamista. Eilen kävin Espoon Menitassa, ja ostin Kauhavan Kangas-Aitan lankaa Moda 6/2010:n neuletakkiin. Samalla koriin hypähti Lana Grossan liukuvärjättyjä sukkalankoja - kolmea eri väriä, kaksi kerää kutakin. En uskalla edes päässäni laskea paljonko olen jo tänä vuonna lankaa ostanut.

Ensi torstaina on seuraava hamstroosivaara: Soukan Menitassa on silloin sytomyssytapahtuma, johon kauppias ystävällisesti lahjoittaa langat. Koska olen tuossa kevään keräyksessä aktiivisesti Hakosen Niinan apuna, olen silloinkin menossa Menitaan (ja yritän keskittyä itse myssyasiana, ilman lankaostoksia tällä kertaa...). Tervetuloa siis kaikki kynnellekykenevät Menitaan myssyilemään tai huiveilemaan torstaina 27.1. klo 16-18: toivottavasti paikalla on silloin muitakin kuin minä ja Niina!

2 kommenttia:

  1. Yritän tulla käymään Menitassa edes tuomassa valmiit myssyt sinulle. Siis jos pääsen kotiin sisälle (tällä viikolla valetaan lattiat), löydän myssyt remontin keskellä enkä joudu osallistumaan remonttiin torstai-iltana. Aika monta mutkaa matkassa joten minua ei kannata kovasti odotella :D.

    VastaaPoista
  2. Hamstroosia on siis liikkeellä muuallakin =) Mä _jouduin_ tilaamaan taas perjantaina Tapiolta lisää lankaa, kun työkaveri oli valinnut lisää malleja tulevalle vauvalleen, tällä kertaa ehdottamistani Dropsin malleista ja niihin ei tietenkään ollut lankoja ennestään. Ja pitihän sitä sitten vähän omiinkin projekteihin ostaa... Plussaa on siis jälleen tulossa etten sanoisi kilo poikineen. Tällasta supistelua...

    VastaaPoista