Silkkaa taikuutta!

Eipä ole valmiita käsitöitä esiteltävänä. Vieläkään. Olen viettänyt viime ajat Novita Rose Mohairin parissa, työn alla taikajakku Novitan ohjeella. Alussa ihmettelin mistä tulee lehden käyttämä nimitys taikajakku, mutta nimen alkuperä on kyllä jo selvinnyt. Hidasälyisemmällekin. Nimittäin tuon mallin taika on selvästikin se, että vaikka kuinka neulon ja neulon, mittanauha näyttää joka kerralla samaa lukemaa. Tuo maaginen luku näyttää olevan 96 cm eikä siitä muuksi muutu.

A real magic jacket: no matter how many times I measure this piece, its lenght is always the same - 96 cm (instead of the target - 130 cm). A real source of headache and frustration. Dark and boring November, together with an ugly colour of yarn (which, by the way, is containing way too much acryl): what a killing combination! I hate it already.

Epäilin jo, että kaamosmasennus on pehmentänyt hoksottimeni ja olenkin huomaamattani alkanut tehdä hölmöläisen peittoa eli neuloessani puran työtä samalla toisesta päästä. Siitä ei kuitenkaan näytä olevan kyse: lanka kuluu tasaiseen tahtiin ja loppuu tällä menolla vielä keskenkin, ellei niitä kaivattuja senttejä ala pian löytyä. Marraskuun pimeys, lähestyvä joulustressi suurine suunnitelmineen, hitaasti etenevä työ ja Novita Rose Mohair, vieläpä kalpean possun värisenä (What in the world have I been thinking?) on jokseenkin intoa latistava yhdistelmä. Rakkaat lähimmäiseni, ÄLKÄÄ odottako itsetehtyjä joululahjoja. Tämä projekti saattaa vielä kestää.

Voi tosin olla, että taikajakkutekeleen saakin tämä meidän kisulikulta, joka on jo osoittanut asiaan suurta mielenkiintoa. Jos niitä @%¤/&&! senttejä ei ala näkyä, katti saa ehkä jo ennen joulua täyden vapauden uuden nukkuma-alustan muotoiluun: potentiaaliset nukkumapaikathan pitää aina tampata kynsillä sopivan kuohkeiksi ja pehmeiksi. Minusta tuntuu että Rose Mohair soveltuu siihen tarkoitukseen oikein hyvin.

Onneksi on löytynyt sijaistoimintoja huonosti etenevälle neulomisprojektille. Kehräysharjoitukset ovat alkaneet, mutta perinnerukkini odottaa vielä vuoroaan: takana on lankakauppa Villavyyhdin värttinäkehruukurssi sekä kaksi omatoimista kehräyssessiota värttinän kanssa. Vaikka ilmassa on taikaa, en sentään ole Ruususen tavoin nukahtanut sadaksi vuodeksi, enkä edes muutamaksi viikoksi, vaikka tähän aikaan vuodesta noin kolmen kuukauden talviuni olisikin vähintäänkin tervetullut. Tähän mennessä olen saanut väännettyä n. 120 g Louhettaren luolan värjäämää ihanaa norjalaisvillaa ylikierteiseksi ja möykkyiseksi efektilangaksi, jonka käyttökohde on vielä suuri mysteeri (etenkin, kun kaikki kolme kehräyserää ovat täysin tahattomasti ihan eri paksuisia). Tässä kaunis villa alkuperäisessä muodossaan sekä elämäni ensimmäisen kehruusession tulos. Saatan tarvita hieman lisäharjoitusta, joka taitaa muuten vielä tulla tuhottoman kalliiksi.


Some beautiful norwegian wool, dyed by Knitlob's lair, and the result of my very first spinning lesson.

Huomatkaa kaunis kuvausalusta - Pasilan rautatieaseman Hesburgerin pöytä. Tiedän, nokialaiseni kamera vääristää kyllä värejä, mutta uuden kameran hankinta ei silti vieläkään ole edennyt (mallisuosituksia otetaan vastaan, kun en muutoin osaa päättää...). Ja tässä tapauksessa pinkki on kyllä ihan oikeastikin pinkki.

Tulipas vuodatusta. Viikon valopilkkuna oli Hilimalta saamani postipaketti. Bongasin hänen blogistaan pyöreät tasalukemat ja sain palkinnoksi hieman joulumieltä sekä ihanan väristä seiskaveikkaa. Taidan haluta tästä(kin) langasta jotain ihan vaan itselleni. Kämmekkäitä tai lapasia ajattelin. Kiitos Hilima!

A present from my blog friend Hilima. Thank you very much!