sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Vauvauutisia

Sukumme kasvoi uudella jäsenellä. Puhelin soi kuluneella viikolla eräänä yönä kolmelta aamuyöllä, ja kummityttöni se siellä kyseli josko siirtyisin heille jatkamaan uniani 1,5-vuotiaan seurana - hänen pitäisi lähteä saattamaan pikku kakkosta maailmaan. Niinpä hyppäsin autoon ja ajelin heille jännittämään ja rauhoittelemaan tulevaa isoveljeä, joka sopivasti heräsi nähdäkseen äidin ja isän lähtevän, eikä arvatenkaan suostunut nukahtamaan uudelleen ihan helposti. Kummityttöni teki siis minusta jo kaksinkertaisen isotädin (apua, ikäkriisi...) saadessaan toisen pojan. Siispä onnea äidille, isälle ja isoveikalle, sekä etenkin pikkuiselle! Äitsykän pyynnöstä tein siis pikkuiselle haalarin vironvillasta ja se valmistuikin varsin sopivaan aikaan.

Pattern: Novita Muksuextra 2008. Size: 62 cm. Yarn: Evilla 8/2, 160g/~700m.
Needles: size 3&3½ mm. 
Haalarista tuli kohtuullisen onnistunut; värien liukumat sain kohdistettua varsin mainiosti ja tykkään mallistakin. Pehmitys on vielä kesken: pesin villapesussa ja laitoin huuhteluaineeksi etikkaa Paellan vinkin mukaan, mutta sillä ei minusta ollut mitään vaikutusta. Nyt ajattelin laittaa haalarin lanoliinikylpyyn. Jos se ei tepsi, kokeilen vielä hiustenhoitoainetta.

Kivat hiirinapit haalariin löytyivät Kirkkonummen Mamman tuvasta. Ei kuitenkaan tullut miinusta syyssupisteluihin tästäkään työstä kuin 110 g, koska samalla piti sortua plussaamaan 50g. Mamman tuvasta jäi käteen 50 g vihreää Jaipur Silk Finoa, jota ostin jo kesällä yhden vyyhdin. En silloin raaskinut ostaa enempää, mutta toisaalta en ole myöskään uskaltanut aloittaa mitään noin vähästä langasta. Kaksi vyyhtiä ehkä jo riittäneekin kivaan huiviin. Meillä on ensi keväänä rippijuhlat, joihin ajattelin tehdä huivin itselleni tuosta Jaipurista, ehkäpä jollakin Knitted lace of Estonia-kirjan mallilla. Joulun jälkeen ajattelin aloittaa Neulon Vain Itselleni -kampanjan, johon tuo huivikin hyvin sopinee.

Nyt on kuitenkin puikoilla vauvelin 1,5-vuotiaalle isoveikalle sukat, sillä viimetalviset ovat jo kuulemma jääneet pieniksi. Huomenna on edessä lähtö parin päivän työreissulle Saksaan, joten nyt pitää miettiä mitä pakkaisin mukaan lennoilla neulottavaksi. Joulukin painaa päälle.

5 kommenttia:

  1. Ai että miten ihana tuli tuosta neuleesta! Just pehmittelin yhden vironvillahuivin hiustenhoitoaineella ja siitä tuli todella hyvä. Reilusti vaan sitä hoitoainetta ni hyvä tulee.

    VastaaPoista
  2. Kaunis haalari! Onnittelut myös tuplaisoäidille =D Mullakin on joulun jälkeen suunnitelmissa samanlainen kampanja. Saa nähdä kuinka siinä käy, yleensä kun päätän, että neulon vain itselleni joitakin niistä miljoonasta työlistalla olevasta mallista, tulee aina joku tilaustyö tai sitten keksin muuten vaan, että jaa, teenpä sille tai tälle jotain. Mutta tietysti ensin pitäisi selvitä joululahjoista ja sitä ennen parista synttärilahjasta...

    VastaaPoista
  3. Ai muillakin on tota kampanjaa liikkeellä, mulla sama suunnitelma=) Ihana tuli haalarista! Ja onnea isotädille=)

    VastaaPoista
  4. Krista, sisareni on se tuplamummi, en sentään vielä minä... toivottavasti en vielä muutamaan vuoteen, pitäisi ensin saada tuo juniori edes aikuiseksi asti :D
    (piti oikein tarkistaa että kirjoitinko edelle isotäti vai isoäiti...)

    VastaaPoista
  5. No mun _piti_ kirjoittaa isotäti, mut siitä oli sitten tullut isoäiti...

    VastaaPoista